Keskusta julkaisi Suomi kuntoon -vaaliohjelman

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

–    Suomen tilanne on vaikea ja tulevat vuodet eivät tule olemaan helppoja. Tärkein tehtävämme on velaksi elämisen lopettaminen siten, että kaikki pysyvät mukana. Hyvinvointierot eivät saa kasvaa eikä yhteiskunta revetä kahtia julkista taloutta tasapainotettaessa, totesi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Keskustan tavoitteena on saada talous kahden prosentin kasvu-uralle vuoteen 2019 mennessä, luoda edellytykset 200 000 uuden työpaikan syntymiselle yksityiselle puolelle ja painaa valtiontalouden alijäämä alle kahteen miljardiin euroon.

Näistä tiukoista ajoista huolimatta Keskusta haluaa laittaa kuntoon perheiden kotiavun, lastensuojelun ja omaishoidon. Näihin on löydettävä lisäresursseja tiukkojen talousraamien sisältä.

–    Kiireellisintä on huolehtia siitä, että perheille on aidosti tarjolla kotiapua perheiden jaksamisen tueksi. Toiseksi meidän on vihdoinkin turvattava riittävä ja osaava lastensuojelun henkilöstö ja varmistettava, että tieto eri toimijoiden välillä liikkuu. Kolmanneksi omaishoitajien asiat on laitettava kuntoon. Omaishoidolle on laadittava yhtenäiset valtakunnalliset kriteerit ja omaishoitajien rahallinen tuki on siirrettävä Kelan vastattavaksi.

Keskustan vaaliohjelmaan>>

Lue seuraavaksi

MEP Elsi Katainen vaatii: Unionin maahanmuuttoa on uudistettava realistisesti
Europarlamentaarikko Elsi Katainen peräänkuuluttaa realistista ja rakentavaa lähestymistapaa, kun EU:n maahanmuuttouudistuksesta keskustellaan.
25.9.2020 / Uutiset
Kurvinen ihmettelee Kokoomuksen kaksijakoisia kommentteja
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ihmettelee Kokoomuksen sumutusta, joka kohdistuu ennen kaikkea maaseudun ihmisiin ja maaseutuelinkeinoihin. Kaverit pelaavat kaksin kortein ja Kokoomuksen kanta vaihtuu, kun Helsingistä tullaan maakuntaan.
23.9.2020 / Uutiset
Markus Lohi: Matkustusrajoituksia tarkennettava välittömästi
Keskustan varapuheenjohtaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi vaatii hallituksen matkustuslinjauksiin selkeyttä.
23.9.2020 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta julkaisi Suomi kuntoon -vaaliohjelman