Skip to content

Keskusta on tehnyt esityksen itsehallintoalueiden määrästä

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Keskustan esitys on, että aluejaon pohjana käytetään nykyistä virallista jakoa, 18 maakuntaa. Esitetyllä ratkaisulla sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjien määrä pienenee liki kahdestasadasta alle kahteenkymmeneen. Muutos olisi erittäin suuri, mutta välttämätön.

Vaativimman ja kustannuksiltaan kalliimman erikoissairaanhoidon järjestäminen tulisi sekä Keskustan että Kokoomuksen malleissa viiden yhteistyöalueen vastuulle.

Mallissamme laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksiköitä, eli sairaaloita ja niihin liittyviä vaativan sosiaalipäivystyksen pisteitä, on 12. Muut nykyiset keskussairaalat jatkavat ympärivuorokautisen suppeamman päivystystoiminnan yksiköinä, joita 12 laajan sairaalayksikön verkosto ja ensihoitojärjestelmä tukevat.

Maakuntiin nojaavat itsehallintoalueet ovat jaoltaan luontaiset, toimivat ja tutut. Keskustan malli luo pohjan sote-uudistukselle asetetun kolmen miljardin säästötavoitteen saavuttamiseksi kestävällä tavalla.

Esittämäämme pienempi aluemäärä tarkoittaisi esimerkiksi Kainuun, Satakunnan, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon maakunnan lakkauttamista. Alueen palveluista päättäminen ja niiden järjestäminen karkaisi näiltä alueilta.

Sote-uudistuksen onnistumisessa Keskustan tärkein tavoite on turvata perusterveydenhuollon ja ikäihmisten palvelut lähellä. Palveluiden lisäksi myös päätöksenteon on säilyttävä lähellä ihmistä.

Saatavien taloudellisten säästöjen kannalta ei tärkeintä ole alueiden tarkka määrä, vaan se, mitä palveluiden sisällä tapahtuu. Sujuvat hoitoketjut, parempi johtaminen, toimiva palveluverkko, oikea-aikainen hoito, laitoshoidon vähentäminen, kuntoutus, valtion vahva ohjaus hankintatoimessa ja ict-ratkaisussa takaavat säästöt.

Itsehallintoalueilla tullaan päättämään sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi myös monista muista asioista. Suuret säästöt löytyvät kuitenkin tehokkaimmista sosiaali- ja terveyspalveluista, joihin pääsemiseksi mallimme antaa toimivan pohjan.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta on tehnyt esityksen itsehallintoalueiden määrästä