Siirry sisältöön

Keskusta: Suomen oltava kokoaan suurempi ympäristövaikuttaja

Keskustan mielestä Suomi voi toimia kokoaan suurempana ratkaisijana maailman ympäristöhaasteisiin vastaamisessa. Käytännön toimenpiteistä keskusta nostaa esimerkiksi vesistöjen ja jätevesien puhdistuksen, luonnon monimuotoisuuden turvaamisen suojelualueiden avulla ja panostukset ympäristöalan tutkimukseen ja investointeihin.

-Keskusta haluaa jättää maapallon tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin mitä sen menneiltä sukupolvilta olemme saaneet, tiivistää keskustan ilmasto-, energia ja ympäristötyöryhmän puheenjohtaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana toimiva Hanna Kosonen.

-Maailma on kohdannut kantokykynsä rajat monessa suhteessa. Ylikulutuksesta on siirryttävä elinkaariajatteluun ja kestävälle kiertotalouden tielle.

Sipilän hallitus on ollut ilmasto- ja energiapolitiikassa edistyksellinen edelläkävijä. Siitä on osoituksena Suomen saama tunnustus ja maamme sijoitus ilmasto- ja energiapolitiikan tilaa kuvaavissa tilastoissa kuluneella hallituskaudella. Esimerkiksi Germanwatchin Climate Change Performance -indeksissä Suomi on noussut sijalta 31. sijalle 9.

-Keskustalaisen ympäristö- ja energiaministeri Kimmo Tiilikaisen johdolla Suomi on päättänyt luopua kivihiilen energiakäytöstä vuoteen 2029 mennessä, monimuotoisuutta turvaavalle Metso-ohjelmalle on annettu lisärahoitusta ja luonnonsuojelualueiden määrä on kasvanut hehtaareissa enemmän kuin aiemmilla hallituskausilla. Ministeri Tiilikaisen aloitteesta Suomi on taistelee entistä päättäväisemmin myös ratkaistaakseen muovihaasteen ja syksyllä julkaistaan myös maailman ensimmäinen kansallinen muovitiekartta, kansanedustaja Hanna Kosonen kehuu.

-Keskusta kannustaa nyt muitakin puolueita jatkamaan kanssamme kunnianhimoista edelläkävijyyden ilmasto-, energia- ja ympäristöpolitiikkaa.

____________________
Lisätietoja:
Kansanedustaja Hanna Kosonen, puh. 040 717 1114

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta: Suomen oltava kokoaan suurempi ympäristövaikuttaja