Siirry sisältöön

Keskusta vastustaa perhehoidon tiukennuksia

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Hallitus haluaa rajata sijoitettavien lasten ja nuorten määrän maksimissaan neljään perheen alle kouluikäiset ja muut erityistä hoitoa tai huolenpitoa vaativat henkilöt mukaan lukien.

Keskustalaiset kritisoivat lakia liian jäykäksi. Kunta voi jo nyt tapauskohtaisesti rajoittaa lasten lukumäärän neljään. Hallituksen esittämässä muodossa laista seuraa, että tavallista sijaisperhettä tarvitsevat lapset eivät pääse sijaisperheeseen, koska yli neljän sijoitetun lapsen ja nuoren sijaisperheet eivät ole jatkossa käytettävissä. Lisäksi perhehoitopaikat vähenevät, koska uuden lain myötä neljän sijoitetun hoitopalkkio ei enää riitä toimeentuloksi kahdelle päätoimiselle perhehoitajalle.

Keskustan kansanedustajat toteavat, että uudistus on myös vastoin yleistä pyrkimystä, jolla lastensuojelussa pyritään pois laitosvaltaisuudesta. Lapsen ja nuoren etu olisi kasvaa perheolosuhteissa. Perhehoito maksaa vain noin neljänneksen siitä, mitä laitoshoito.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta vastustaa perhehoidon tiukennuksia