Siirry sisältöön

Keskustalaiset huippunimet ryhtyvät nuorten mentoreiksi

Vaikuttajakiihdyttämön mentoreiksi on lupautunut yli 50 keskustalaista kärkinimeä sekä eduskunnasta että yritys- ja yhdistysmaailmasta. Mentoreita ovat muun muassa Juha Sipilä, Antti Kaikkonen, Anneli Jäätteenmäki ja Annika Saarikko. Jokainen ohjelmaan valittu nuori saa itselleen kokeneen vaikuttajamentorin, jolta saa kokemuksen kautta hankittuja neuvoja ja tukea omalle vaikuttajauralleen.

Jotta kaikkea ei tarvitse oppia kantapään kautta, on hyvä välillä pyytää neuvoa. Vaikuttajakiihdyttämö on vuoden kestävä mentoriohjelma nuorille, jotka haluavat ottaa kiihdytyskaistan kohti vaikuttavaa uraa.

Haku on auki 8.7.2017 asti.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustalaiset huippunimet ryhtyvät nuorten mentoreiksi