Siirry sisältöön

Keskustalaiset tapasivat pyöräillen kesäsuomalaisia

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kuten aiemminkin, myös tänä vuonna mukana oli monia koko matkan pyöräilleitä. Viime kesänä muun muassa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pyöräili koko matkan Rovaniemeltä Riihimäelle. Tänä kesänä pääministerikiireet hieman säätelivät Sipilän aikatauluja. Hän oli kuitenkin pyöräillen mukana retken alussa, keskellä ja lopussa, eli osalla reittiä niin Kainuussa, Keski-Suomessa kuin Hämeessäkin.

Reitin varrella keskustalaisten teemana oli kuulumisten vaihdon ohessa esteiden purkaminen yrittämisen ja ihmisten toimeliaisuuden tieltä. Tämän lisäksi kansalaisia huolettivat myös työttömyysluvut.

Antaessaan kesäkuussa eduskunnalle pääministerin ilmoituksen Juha Sipilä totesi kesäkuussa, että Suomen suunta muuttuu positiiviseksi vain työllä, yrittämisellä ja toiminnalla.

– Meidän on rohkeasti uudistuttava ja uskallettava luopua vanhoista toimintalinjoista sekä uudistettava ajattelutapaamme, Sipilä totesi tuolloin.

Puheessaan Sipilä esitti toiveen, että kaikki kansanedustajat osallistuisivat yhdessä maan rakentamiseen niin, että työ perustuisi enemmän luovuuden kuin valvonnan varaan.

 

Katso lisää kuvia ja tutustu tapahtumaan: www.pyoratpyorimaan.fi

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustalaiset tapasivat pyöräillen kesäsuomalaisia