Siirry sisältöön

Keskustalta tuki Kaikkosen isyysvapaille, sijaiseksi esitetään yksimielisesti Mikko Savolaa

Keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän yhteiskokous käsitteli kokouksessaan 15.12. Antti Kaikkosen päätöstä jäädä puolustusministerin tehtävistä isyysvapaalle 6.1.-28.2. väliseksi ajaksi. Keskusta päätti tukea Kaikkosen ratkaisua, ja esittää yksimielisellä päätöksellä kyseiselle aikavälille Kaikkosen sijaiseksi puolustusministerin tehtävää hoitamaan kansanedustaja Mikko Savolaa. Kokouksessa ei tehty muita esityksiä.

– Tuemme ylpeästi Antti Kaikkosen ratkaisua. Mahdollisuus perhevapaiden pitämiseen ja niistä päättämiseen kuuluu jokaiselle. Isienkin tukeminen isoon rooliin lastensa arjessa kuuluu keskustalaisiin arvoihin, hienoa että tälläkin ratkaisulla voimme näitä arvoja edistää, sanoo Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko.

– Mikko Savola on luotettava ja osaava valintamme puolustusministerin tehtävää hoitamaan Antin perhevapaiden ajaksi. Hän saa työhönsä täyden tuen koko keskustalta, Suomen puolustuspolitiikan hoito on myös tammi-helmikuussa varmoissa käsissä.

– Punnintaan tuli uusia sävyjä aivan viime päivinä, kun energian hinta nousi ennätyskorkealle. Kansalaisilla nousi oikeutetusti huoli siitä, pystyykö sama ministeri kriisitalvena hoitamaan kahta keskeistä ministerintehtävää. Kun olosuhteet muuttuvat, on myös omaa näkemystä muutettava, sanoo Saarikko.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustalta tuki Kaikkosen isyysvapaille, sijaiseksi esitetään yksimielisesti Mikko Savolaa