Skip to content

Keskustan puoluehallitus: Sähkön hinnannousuun vastattava voimakkailla lisätoimilla

Keskusta haluaa voimakkaita lisätoimia suomalaisten avuksi sähkön kohonneeseen hintaan. Kyse on suomalaisten toimeentulosta ja siitä, kuinka hyvin Suomi kestää Putinin Eurooppaan kohdistaman painostuksen.

Keskusta arvioi, että sähkön hintakatto on hyvä keino auttaa suomalaisia, mikäli siihen löytyy nopeasti tehoava toteutustapa. Tärkeintä on, että apu tulee pian ja auttaa koteja joiden sähkölaskut ovat nousseet voimakkaimmin. Keskustan mukaan nyt voimaan astuvat päätökset kaksinkertaisesta lapsilisästä joulukuussa, sähkön arvonlisäveron laskusta, Kelan maksamasta sähkötuesta ja verotukseen saatavasta sähkövähennyksestä ovat hyviä, mutta eivät riittäviä.

Keskusta edellyttää ripeitä päätöksiä suomalaisten auttamiseksi, sekä esittää hintojen nousuun vastaavien lakiesitysten nostamista tärkeysjärjestyksen kärkeen eduskunnassa. Elinkeinoministeri Lintilä ja hallitus saavat Keskustan täyden tuen toimissa sähkön hinnan laskemiseksi ja sähkön riittävyyden varmistamiseksi.

Keskustan esityksestä sähkön hintaa koskevia toimia käsitellään maanantaina kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. Suomalaisten tilanne on kriisiytynyt Venäjän aiheuttaman hintojen rajun nousun edessä. Keskusta haluaa olla rakentamassa kansallista yksituumaisuutta vastauksena Venäjän tavoitteelle lisätä vastakkainasettelua Suomessa ja Euroopassa, ja kutsuu kaikki puolueet yhteistyöhön asiassa.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluehallitus: Sähkön hinnannousuun vastattava voimakkailla lisätoimilla