Annika Saarikon ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjapuhe Paasikivi-seuran kokouksessa

Paasikivi-Seuran kokous 15.12.2022
Valtiovarainministeri, Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon linjapuhe

(muutosvarauksin)

Hyvä yleisö,

ALOITUS JA UKRAINA

Kiitos mahdollisuudesta avata ulko- ja turvallisuuspoliittista ajatteluani tällä arvokkaalla areenalla.

Puhuin seurassanne viimeksi vain puolitoistavuotta sitten, mutta samalla voi sanoa, että seisoin viimeksi edessänne toisessa maailman ajassa.

Hyvät ystävät, kaikki totuttu on liikkeessä. Eurooppa on sodassa ja me olemme arvaamattoman hyökkääjän naapurimaa. Jälleen kerran elämme maailmanhistoriassa aikaa, jolloin raja railona aukeaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa valtioviisautena on pidetty Paasikiven sanoittamaa tosiasioiden tunnustamista. Maatamme asemoidaan pysyvien arvojen pohjalta, mutta ajassa kiinni ja aina uuden sukupolven voimin.

Kun sodan kylmät kasvot paljastuivat, oli vain yksi oikea ratkaisu. Suomi ja suomalaiset, me kaikki yhdessä teimme valinnan hakeutua Pohjois-Atlantin liittokunnan jäseneksi. Se oli sukupolvemme valinta ja teimme sen tulevia sukupolvia ajatellen.

Olen ylpeä siitä, että puolueeni Keskustan puoluevaltuusto antoi keväällä yksimielisen tuen Nato-jäsenyyden hakemiselle. Se oli muutos aiempaan linjaamme, jossa Suomi turvasi omaan puolustukseen ja aktiiviseen puolustusyhteistyöhön sotilasliittoon kuulumattomana maana. Samalla kuitenkin johdonmukaisesti rakennettu tiivis Nato-kumppanuus ja julkilausuttu mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä loivat perustan sille, että kun hetki löi, pystyimme tekemään johtopäätökset nopeasti.

Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan jatkuu kymmenettä kuukautta. Historian käänteissä olemme tottuneet siihen, että pieni päätöksentekijöiden joukko on ratkaissut maailman käänteitä monien puolesta suurissa saleissa. Nyt miljoonat tavalliset ukrainalaiset taistelukentillä ja kotirintamilla kirjoittavat aikamme historiaa. Uskallan sanoa, että Ukraina on yllättänyt meidät kaikki. Jälleen on nähty, mikä voima maanpuolustustahdolla on.

Sodan uusimmassa vaiheessa perääntymään joutunut Venäjä yrittää häikäilemättömästi murtaa ukrainalaisten selkärangan pommittamalla siviilikohteita, voimalaitoksia, sähköverkkoja ja vesihuoltoa.

Meidän muiden tehtävä on tukea Ukrainaa, jotta se voi voittaa puolustustaistelunsa.

Suomen tuki Ukrainalle on ollut järkkymätön. Tälle meillä on suomalaisten vahva hyväksyntä, joka kumpuaa historiallisesta muistista. Katson, että meidän on oltava valmiita tukemaan Ukrainaa nyt ja jatkossa niin puolustustarvikkein, humanitaarisella ja taloudellisella avulla kuin lopulta jälleenrakennuksessakin. Annan myös suuren arvon sille, miten suomalaiset ovat suoraan ja järjestöjen kautta auttaneet ukrainalaisia, niin sotaa pakenevia täällä Suomessa kuin sodan keskellä Ukrainassa.

Venäjän pyrkimyksenä on asein, teoin ja sanoin sen naapurivaltioiden itsemääräämisoikeuden rajoittaminen. Suomen intressi on, että Venäjä ei tällä oikeudettomalla sodallaan saavuta mitään etua. Taistelu käydään Ukrainan vapaudesta, mutta samalla myös kansojen vapaudesta aatteena. Venäjän on lopulta kannettava vastuu toimistaan ja niiden seuraamuksista.

Hyvät kuulijat,

Emme tiedä vielä, mihin ja milloin sodan liikkeelle laittamat mannerlaatat lopulta asettuvat ja miten ne vaikuttavat Suomeen. Nyt tapahtuu viikoissa vuosikymmenten edestä. On silti syytä hahmotella joitakin isoja linjoja siitä, mitä meitä sumun takana odottaa. Venäjän kehitys, Nato-jäsenyys, uudenlainen suurvaltakilpailu, kaikki ne koskettavat Suomea.

VENÄJÄSTÄ

Venäjän suhteen meidän on oltava valmiita, tapahtuipa rajamme takana mitä tahansa. Venäjä on samaan aikaan arvaamaton ja ennakoitava. Ennakoitava, koska imperiumin ja etupiirien tavoittelu on ollut Venäjän historiassa jatkuva päämäärä, josta 90-luku demokraattisine kokeiluineen on jälkiviisaana nähtävä poikkeuksena. Arvaamattomuus taas on osa Venäjän pelikirjaa, josta esimerkkejä ovat järjetön avoin hyökkäyssota sekä energian ja turvapaikanhakijoiden käyttö aseena.

Venäjän tuntemuksen tarve on Suomelle pysyvä. Mitä läpinäkymättömämmäksi ja epärationaalisemmaksi Venäjä silmissämme muuttuu, sitä sitkeämmin meidän on yritettävä seurata maan tapahtumia ja kehitystä. Toistaiseksi Venäjän kansalaiset ja talous näyttävät sietäneen sotaa merkillisen hyvin – taas kerran.

Sota on murtanut Suomen ja Euroopan Venäjä-politiikan tavalla, joka nyt näyttää pysyvältä. Venäjän nykyistä hallintoa, presidentti Putinia kohtaan on jäljellä vain syvä epäluottamus, halveksuntakin.

Vaikka sota päättyisi, on mahdotonta nähdä näin syvän epäluottamuksen unohtuvan. Kokonainen sukupolvi kansalaisia ja päättäjiä on vieraantunut Venäjästä. Euroopan valtiot eivät taluta itseään takaisin Venäjän energiatuonnin liekanaruun. Eivätkä yritykset lähde enää investoimaan mielivallan uhan alle.

Venäjällä ei myöskään ole Putinin takana nähtävissä sellaista liikehdintää, joka loisi uskoa kulman takana odottavaan demokratisoitumiseen. Meillä ei ole varaa rakentaa turvallisuuttamme haaveiden varaan. Ukrainan multaan voimansa kyntänyt Venäjä tulee olemaan heikentyneenäkin pitkään maa, joka muodostaa vakavan uhan Euroopan turvallisuusjärjestykselle ja turvallisuudentunteellemme.

Suomelle tämä tarkoittaa ainakin kolmea asiaa.

Ensinnäkin, puolustustamme on edelleen vahvistettava. Teimme jo keväällä historiallisen suuret lisäinvestoinnit puolustusvoimiimme. Sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi suojauksen vahvistaminen tarkoittaa aukkojen tunnistamista ja tukkimista tavoissa, joilla yhteiskuntaamme voidaan horjuttaa. Käynnissä oleva valmiuslain kokonaisuudistus on osa tätä työtä. Meidän on panostettava huoltovarmuuteen, kokonaisturvallisuuteen ja yhteiskunnan kestävyyteen ja yhtenäisyyteen.

Toiseksi, taloudellisen kanssakäymisen elpymisen varaan ei voi laskea. Venäjän kauppa ennen nähdyssä mitassa ei palaa. Venäjän markkinan läheisyys on ollut suomalaisille yrityksille suhteellinen etu, mutta riskit ovat nyt realisoituneet. Esimerkiksi itäisen Suomen elinvoiman lähteitä on nyt etsittävä muualta ja tähän tarvitaan myös valtion kumppanuutta. Aluepolitiikka on mitä suurimmassa määrin myös turvallisuuspolitiikkaa; koko Suomen elinvoima vahvistaa yhteistä turvallisuuttamme. Koko maasta välittäminen on myös viesti ulospäin: meillä ei ole jakolinjoja tai katvealueita, joita hyväksikäyttää.

Kolmanneksi, Suomella on Venäjän kanssa pysyvä minimiagenda, josta emme pääse eroon, kuten emme maantieteestäkään. Muun muassa raja- ja meriturvallisuuteen sekä tulliin liittyvät kysymykset on hoidettava kaikkina aikoina. Uusien aloitteiden tai kahdenvälisen yhteistyön tie on kuitenkin Venäjän vuoksi pahassa kelirikossa eikä paluuta sille ole näköpiirissä.

NATOSTA – JÄSENYYDEN LOPPUUN SAATTO

Hyvät ystävät,

Lähiaikojen tärkein tehtävä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on Suomen Nato-jäsenyyden loppuunsaattaminen ja jäsenyytemme alkutahtien määrittely. Natoon liittymistä koskevan hallituksen esityksen käsittely eduskunnassa tarjoaa hyvän alustan keskustelulle Suomen linjasta puolustusliitossa.

Nato-jäsenyys on Suomelle puolustuksellinen ratkaisu, joka vahvistaa maamme turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Emme ulkoista vastuuta oman alueemme puolustamisesta muille, vaan kannamme huolen omasta puolustuksestamme.

Tarvittaessa meillä on jatkossa liittokunnan voima takanamme, ja samalla vahvistamme koko liittokuntaa. Puolustuskykymme on kokoomme nähden erinomainen ja suomalaisten maanpuolustustahto on maailmanluokkaa. Ei ihme, että olemme haluttuja kumppaneita kansainvälisessä puolustusyhteistyössä. Ei ihme, että Natossa jäsenyyttämme todella odotetaan.

Nato-jäsenyysprosessin vielä ollessa kesken haluan korostaa yhteyttämme Ruotsin kanssa. Meidän on oltava kärsivällisesti päättäväisiä. Sotilaallinen liittoutuminen on pysyvä ratkaisu Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Suomelle on tärkeämpää olla Natossa yhdessä Ruotsin kanssa, kuin se millä viikolla jäsenyys toteutuu.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että kaveria ei jätetä. Koko Pohjolan puolustuksen kannalta Ruotsin mukanaolo on olennaisen tärkeää. Ruotsin jääminen Naton eteiseen vaikeuttaisi yhteisen puolustuksen suunnittelua.

Siksi painotan: Suomi ja Ruotsi jättivät hakemukset yhdessä, Suomi ja Ruotsi hyväksyttiin jäsenehdokkaiksi yhdessä ja jo 28 maata on tukenut jäsenyyttämme – yhdessä.  Ja astumme Naton jäseniksi yhdessä. En koe tarpeelliseksi spekuloida muilla vaihtoehdoilla.

SUOMI NATON JÄSENENÄ

Ystävät, olemme siis Nato-jäsenyytemme peruslinjojen määrittelyn edessä. Euroatlanttisen liittokunnan jäsenenä meidän on tietysti opittava katsomaan totuttua ulommas ja kauemmas. Liittolaistemme turvallisuusintressien on kiinnostettava myös meitä. Mutta päähuomiomme on oltava tiiviisti lähialueidemme turvallisuudessa. Siinä meillä on suurin intressi ja eniten annettavaa.

Katson, että Naton jäsenenä Suomen on oltava aktiivinen ja aloitteellinen kaikissa kysymyksissä, jotka liittyvät Itämeren alueen, Pohjois-Euroopan ja arktisen alueen turvallisuuteen.

Arktinen alue on pitkään ollut se paikka, jossa länsi ja Venäjä ovat kyenneet yhteistyöhön, mutta Venäjän hyökkäyssodan myötä myös siitä on tullut peruuttamattomasti kovan turvallisuuden näyttämö. Viimeksi puhuessani teille nostin esimerkiksi tulevan liittolaisemme Norjan panostukset pohjoiseen, paitsi puolustuksen myös esimerkiksi liikenneyhteyksien saralla. Tämä on meille hyvä esimerkki siitä, miten aluepolitiikka on osa turvallisuuspolitiikkaa. Suomi on logistinen saari, ja myös pohjoiset yhteydet ovat meille tärkeät.

Pohjoismaat ovat meille luonteva viiteryhmä, jonka sotilaallisen yhteistyön syventämiseltä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys kaataa viimeisetkin raja-aidat. Pohjoismaisen puolustusyhteistyön tulevaisuus on valoisa: jaamme samanlaiset arvot, tunnemme toistemme tavat ja meillä on yhteiset turvallisuuspoliittiset intressit. Saman liittokunnan jäseninä kumppanuutemme tiivistäminen tulee vahvistamaan koko Pohjois-Euroopan turvallisuutta ja vakautta. Yhdessä olemme enemmän myös Natossa.

Naton yhteisten toimintojen sijoittamiselle Suomeen olemme avoimia – tätä voisi olla esimerkiksi arktinen osaamiskeskus. Meidän on kuitenkin oltava realistisia siinä, että Nato-jäsenyys ei automaattisesti tarkoita fyysistä Naton läsnäoloa Suomessa, eikä sen puuttuminen tarkoittaisi B-luokan jäsenyyttä. Tärkein arvo omalle puolustuksellemme on yhteinen puolustussuunnittelu ja turvatakuut. Jäsenyys tulee kuitenkin varmasti näkyvään lisääntyvänä harjoittelutoimintana Suomessa. Sille varuskuntakaupunkimme ja harjoitusalueemme tarjoavat hyvät puitteet.

Uskon, että vahva oma puolustus ja aktiivinen osallistuminen yhteiseen tekemiseen tuo sanavaltaa liittokunnan sisällä. Meidät nähdään maana, joka kantaa vastuuta mittansa ja päälle, tekee enemmän kuin puhuu tai vaatii ja tuo yhteisiin pöytiin teoillaan ja osaamisellaan lisäarvoa. Olemme turvallisuuden tuottaja ja vakauden vahvistaja. Aktiivinen toimijuus turvaa Suomen asemaa ja tuo meille liikkumatilaa nopeasti muuttuvissa tilanteissa.

YDINASEET

Nato-jäsenyys tarkoittaa myös sitä, että ydinaseita on käsiteltävä paitsi Suomen perinteisen leipälajin, ydinaseriisunnan, myös yhteisen puolustuksen todellisuuden kautta. Olemme jatkossa ydinasesateenvarjon alla ja se on keskeinen osa Naton yhteistä pelotetta ja pidäkettä. Tämä on sukupolveni poliitikoille perustavanlaatuinen muutos.

Tulevana Naton jäsenenä meidän on tunnettava paremmin ydinasepolitiikkaa, meidän on yhteiskuntana opiskeltava tätä teemaa. Siksi haluan rohkaista lahjakkaita nuoria tutkijoita ja upseereita: uravalintana ydinasepolitiikkaan paneutuminen Suomen näkökulmasta on palvelus isänmaalle.

Hallituksen valmistelema esitys Nato-jäsenyydestä ei sisällä rajoitteita jäsenyydellemme. Liitymme jäseneksi täysin oikeuksin ja velvollisuuksin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että osallistumme esimerkiksi ydinaseiden suunnitteluryhmään.

Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että Suomen maaperälle sijoitettaisiin ydinaseita. Lainsäädäntömme ei tätä mahdollista eikä siihen ole strategisia tai sotilaallisia perusteita Suomen tai liittokunnan näkökulmasta.

Iloitsen ulkopoliittisen keskustelun vapautumisesta. Ydinaseet on aihe, jossa sanat on tarpeen harkita tarkkaan. Kotimaan kepeästä spekuloinnista tulee nopeasti painavia kansainvälisiä uutisia.

Ylipäätään jäsenyys ydinaseisiin turvaavassa puolustusliitossa, sodan oloissa, vaatii pään pitämistä kylmänä odottamattomissa tapahtumissa. Puolaan osuneen ohjuksen tapaus on tästä hyvä esimerkki.

YHDYSVALLAT, EUROOPPA JA EU

Nato-polun rinnalla kulkee tiivistyvä yhteistyösuhde Yhdysvaltojen kanssa. Naton jäsenenä tiivis kumppanuutemme Yhdysvaltojen kanssa syvenee liittolaisuudeksi.

Kahdenvälinen suhteemme Yhdysvaltojen kanssa elää erityistä nousukautta. Meillä on Yhdysvaltojen vahva tuki Nato-jäsenyydellemme ja puolustuspoliittiset yhteytemme ovat aktiiviset.

Suomen tulee käyttää tämä hetki hyvin ja vahvistaa myös taloudellisia ja poliittisia yhteyksiä maidemme välillä. Hyvässä suhteessa kumpikin osapuoli on saamapuolella. Suomalainen luontainen vaatimattomuus on laitettava nyt pienemmälle liekille ja nostettava esiin ne yhteistyöalat, joissa olemme amerikkalaisille aidosti kiinnostava kumppani kvanttiteknologiasta biotalouteen, jäänmurtajista datakaapeleihin ja akkuarvoketjuun ja muihin vihreän siirtymän ratkaisuihin.

Yhdysvallat on Naton korvaamaton voimatekijä. Olemme kuitenkin kuulleet jo useamman Yhdysvaltain presidentin suusta sinänsä ymmärrettäviä vaatimuksia, että Euroopan on kannettava vahvemmin oma osuutensa.

Suomelle on hyvin tärkeää, että Yhdysvallat on sitoutunut Euroopan turvallisuuteen ja on vahvasti läsnä myös pohjoisessa ja Itämeren alueella. Samalla meidän on rakennettava turvallisuuspolitiikkaamme niin, että se kestää, jos tuuli Washingtonissa kääntyisi esimerkiksi painotuksena Euroopasta Aasiaan tai paluuna eristäytymispolitiikkaan. Euroopan kokonaisuutena on otettava enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan – ei vain varautuakseen Yhdysvaltain vetäytymiseen Euroopasta, vaan pitääkseen sen täällä.

Yksi tapa vahvistaa Euroopan roolia on Naton ja Euroopan Unionin yhteistyön kehittäminen. EU:n toiminta Ukrainan tukena on osoitus lisäarvosta, jota se tuo Euroopan turvallisuudelle Naton rinnalla. EU ei kilpaile Naton puolustusrakenteiden kanssa, vaan tuo laajemman keinovalikoiman poliittisesta ja taloudellisesta yhteistyöstä hybridiuhkiin vastaamiseen, teknologiaan ja puolustusteollisuuteen, sotilaalliseen liikkuvuuteen sekä avaruuteen ja raja- ja merelliseen turvallisuuteen.

EU on Suomelle korvaamaton turvallisuusyhteisö, ja Naton jäsenenäkin Suomen on edelleen ajettava aktiivisesti EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämistä.

Hyvät kuulijat,

Alussa viittasin tavallisiin ukrainalaisiin, siihen, miten miljoonat isänmaansa puolesta taistelevat ihmiset kirjoittavat nyt aikamme historiaa. Uskon, että myös kansainvälisessä politiikassa kyse on aina ihmisistä. Näin lopuksi haluan tapailla, millainen uusi maailmanjärjestys meillä on muodostumassa ja mitä se Suomelle tarkoittaa. Ajatukseni kiteytyvät sanapariin demokratia ja demografia, ja siinäkin keskellä on ihminen.

Taannoiselta Yhdysvaltain vierailulta minulle jäi mieleen tapaaminen maailman suurimman varainhoitoyhtiön Blackrockin toimitusjohtajan Larry Finkin kanssa. Hän ei kysynyt minulta Suomen velkasuhteesta tai kasvuluvuista. Hänen kaksi kysymystään olivat: Mikä on syntyvyyden tila Suomessa ja mitä suomalaiset nuoret ajattelevat tulevaisuudesta?

Kysymys on paljastava Suomen ja laajemmin läntisen demokratioiden kannalta. Demografia, väestön kehitys ei ole puolellamme. Meillä syntyy tänä vuonna lapsia vähemmän kuin nälkävuosien aikaan. Se on pysäyttävää. Kuten talousvaikuttaja Risto Murto toteaa tuoreessa kirjassaan, meiltä puuttuu puoli miljoonaa ihmistä. Se, hyvät kuulijat, on taloutemme ja tulevaisuutemme, ja siten turvallisuutemme suurin yksittäinen ongelma.

Sama kehitys vaivaa oikeastaan kaikkia länsimaita. Maailman ihmisten vähemmistö asuu läntisissä demokratioissa. Maailman kansantalouksien enemmistö on epädemokraattisia maita. Demokraattinen yhteiskuntamalli, jota on joskus kuvattu loistavana kaupunkina kukkulalla, uhkaa himmetä vetovoimassaan. Ja samalla suurvaltakilpailu ja geopoliittiset jännitteet ovat kiristymässä.

Koronavuodet, sota Euroopassa ja jännitteiden kasvu Tyynellämerellä ovat ravistelleet globaalin talouden keskinäisriippuvuuden verkkoa, jota vuosikymmenten ajan on kudottu. Kiinan vaikutusvalta kasvaa ja samalla sen johto keskittää valtaa itselleen. Sellaiset sanat kuin huoltovarmuus ja omavaraisuus ovat palanneet osaksi 2020-luvun sanastoa. Ja kaiken taustalla ilmastonmuutos ihmiskunnan suurimpana turvallisuusuhkana alkaa näkyä yhä enemmän myös kouriintuntuvina vaikutuksina.

Miten Suomen ja Euroopan tulee tällaisessa maailmassa toimia? Lähestyn asiaa kolmen kulman kautta.

Ensinnäkin, emme halua joutua samanlaiseen loukkuun, jollaiseksi Euroopan riippuvuus Venäjän energiasta osoittautui. Demokratioiden on varottava liiallista hyväuskoisuutta ja suojattava itseään paremmin. Meidän on tunnistettava kriittiset haavoittuvuudet ja vähennettävä riippuvuutta niistä, vahvistettava omavaraisuutta ja teknologista osaamista Euroopan tasolla ja monipuolistettava luotettuja hankintakanavia. Emme tarvitse protektionismia, mutta tuotantoa meidän on otettava lähemmäs.

Toiseksi, on todettava, että maailma ei ole oma kuvamme, peili. Kansainvälisissä ponnisteluissa esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi meidän on tehtävä yhteistyötä myös sellaisten maiden kanssa, joilla on meistä poikkeava yhteiskuntamalli. Ja vaikka vähennämme riippuvuuksia ja vahvistamme omavaraisuutta, emme voi saada kaikkia tarvitsemiamme raaka-aineita, puolivalmisteita ja teknologioita pelkästään samat arvot kanssamme jakavista maista. Suomen tai Euroopan etu ei ole jälleen kahteen jyrkkään blokkiin jakautuva maailma.

Kolmanneksi, arvoistamme ja yhteiskuntamallistamme pidämme kiinni. Yksi tärkeimpiä tapoja kantaa demokratian lippua on ponnistella sen puolesta, että demokratiat pysyvät edelleen menestyvinä yhteiskuntina. Demokratian hohto himmenee, jos taloutemme sakkaavat, sisäinen turvallisuus heikkenee ja kyky ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia kansanvaltaisesti ontuu. Demokratioiden on pystyttävä tuottamaan kansalaisilleen hyvinvointia ja jatkuvasti uudistuttava. Ja tässä merkitystä on myös demografialla: väestökehityksen sekä syntyvyyden että maahanmuuton kautta demokratioissa on oltava sellainen, että yhteiskunnillamme on tulevaisuus.

Hyvä yleisö – huomaankin palaavani toistuvasti tuohon minulle Amerikassa esitettyyn kysymykseen: Mikä on syntyvyyden tila Suomessa ja mitä suomalaiset nuoret ajattelevat tulevaisuudesta. Siinä missä Venäjän sota Ukrainassa tai Nato-jäsenyyden loppuunsaattaminen vievät nyt välittömän huomiomme, näihin kysymyksiin kiteytyy paljon siitä, miten varmistamme Suomen turvallisuuden ja menestyksen myös tulevaisuudessa.

Tämän demokratian ja demografian teeman äärelle toivon myös teidän pysähtyvän. Useat tutkimukset osoittavat, että tulevaisuus ahdistaa nuoria. Toisaalta nuorten ainainen halu muuttaa maailmaa paremmaksi on eteenpäin työntävä, radikaali voima. Ehkä onkin niin, että suomalaisten nuorten tulevaisuudenuskon vaaliminen on kovaakin kovempi turvallisuuskysymys – kenties se kaikkein tärkein. Meillä on jatkossakin lopulta vain yksi tehtävä ja vastuu tuleville sukupolville: Pitää Suomi itsenäisenä, demokraattisena maana, jossa on aikaa ja tilaa unelmille. Sellainen Suomi on aina puolustamisen arvoinen, jokaiselle suomalaiselle.