Keskustan demokratia- ja kansalaisyhteiskuntapolitiikan keskeiset linjaukset
Päätöksenteko vaatii suuria rakenneuudistuksia
Keskusta sitoutuu uudistamaan päätöksenteon rakenteita vastaamaan tämän päivän yhteiskuntaa.
Vaikuttamisen ja osallistumisen uudet ilmiöt otetaan vakavasti
Spontaania ja lyhytkestoista pop up -toimintaa tuetaan osana yhteiskunnallista osallistumista. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen neljäs sektori eli yksittäiset aktiivikansalaiset, järjestäytymättömät yhteisöt ja erilaiset somessa toimivat ryhmät tunnustetaan osana yhteiskunnallisen vaikuttamisen kenttää. Kansalaisten suoran osallistumisen keinoja lisätään.
Yhteiskunnallinen keskustelukulttuuri vaatii tervehdyttämistalkoot, koska kärjistykset ja tahallinen väärinymmärtäminen saavat monet jättäytymään keskustelujen ulkopuolelle. Medialukutaitoa korostetaan ja informaatiovaikuttaminen estetään. Tavoitteena on terve ja hyvinvoiva keskustelukulttuuri.
Osallisuudesta puhuttaessa muistetaan, että myös sen nurjaan puoleen – osattomuuteen ja syrjäytymiseen – on puututtava.
Lasten ja nuorten osallistuminen tulevan vaalikauden kärkiä
Lasten toimijuutta yhteiskunnassa edistetään tekemällä päätöksenteosta ymmärrettävämpää ja kehittämällä lapsille sopivia digitaalisen osallistumisen keinoja.
Koulukulttuuria kehitetään suuntaan, jossa puolueet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat luontainen osa koulujen kasvatustehtävää.
Äänestysikäraja lasketaan 16 ikävuoteen kaikissa vaaleissa.
Osallisuuden näkeminen uusin silmin
Puoluedemokratiaa vahvistetaan: Keskusta järjestönä uudistuu ja avautuu. Peruspilareina toimiviin Keskustan järjestökenttään ja poliittiseen linjatyöhön otetaan mukaan kaikki suomalaiset.
Yhdistysten ja järjestöjen rahoitusjärjestelmää selkeytetään. Vapaaehtois- ja talkootoiminnan normeja puretaan edelleen ja ohjeistukset kootaan yhdeksi tietopankiksi.
Maakuntauudistus on tapa lisätä lähidemokratiaa. Kunnat ja maakunnat tarvitsevat riittävällä työajalla resursoituja luottamushenkilöitä ja uusia politiikan tekemisen tapoja työelämän, arjen ja luottamustoimien yhteensovittamiseksi.
Demokratiapolitiikka kansainvälisen työn kärkeen
Hyödynnetään suomalaista demokratia- ja yhteiskuntaosaamista.
Tuetaan yhdistysten ja seurojen kansainvälistymistä ja kansainvälistä yhteistyötä.
Vahvistetaan Keskustan kansainvälistä toimintaa.