Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä: Suomi äänesti työn, oikeudenmukaisuuden ja yhteistyön puolesta

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Keskustan eduskuntaryhmä, kannanotto to 23.4.2015

Suomi äänesti työn, oikeudenmukaisuuden ja yhteistyön puolesta

Eduskuntavaalit olivat muutosvaalit. Suomalaiset äänestivät Keskustan edustaman muutoksen: työllistävämmän, oikeudenmukaisemman ja koko Suomea tasapainoisemmin kehittävän politiikan puolesta. Vaalitulos oli myös luottamuslause ratkaisukeskeiselle ja yhteistyötä kokoavalle toimintatavalle.

Puheenjohtaja Juha Sipilän ja Keskustan saama valtakirja Suomen kuntoon laittamiseksi on vahva. Keskustan tavoitteena on, että Suomi saa rivakasti uuden, toimintakykyisen hallituksen. Nyt on menossa luottamus- ja yhteistyöpääoman rakentaminen puheenjohtaja Sipilän johdolla.

Keskusta katsoo, että kaikessa päätöksenteossa on oltava tavoitteena, että Suomeen saadaan lisää työpaikkoja ja että jokainen suomalainen pidetään oikeudenmukaisesti mukana. Keskusta haluaa osaltaan rakentaa ehyttä, tasavertaista, moniarvoista ja kansainvälistä Suomea, joka nousee yhteen hiileen puhaltamalla ja menestyy osaamisellaan.

Keskusta katsoo, että uuden hallituksen on ensi töikseen päätettävä Suomen työllisyyttä ja talouden kasvua kohentavista ratkaisuista. Uskottava suunnitelma velaksi elämisen lopettamisesta on tehtävä heti. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on vietävä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotot huomioiden yhteistyössä maaliin, jotta ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan turvata. Palvelujen rahoitus on ratkaistava samassa yhteydessä.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä: Suomi äänesti työn, oikeudenmukaisuuden ja yhteistyön puolesta