Skip to content

Keskustan eduskuntaryhmältä tuki kustannuskilpailukykyä vahvistaville toimille

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Suomessa on vihdoin tunnustettava tosiasiat. Jos maamme kilpailukyvyn palauttamisessa ei onnistuta, kaikki muu on turhaa. Saksassa ja Ruotsissa työn, työelämän ja työmarkkinoiden uudistukset tehtiin jo aikaa sitten sillä seurauksella, että molemmissa maissa talous ja työllisyys saatiin nousuun, muistutti Vanhanen.

– Poliittisessa päätöksenteossa kyllä säästettiin myös viime vaalikaudella, mutta uudistuksiin ei pystytty.

-Työmarkkinajärjestöt sen sijaan kykenivät sopimaan isoista asioista, kuten suhteellisen maltillisesta tuloratkaisusta ja eläkeuudistuksesta. Tästä järjestöille on syytä edelleen antaa tunnustus, mutta samalla on todettava, että silloiset tuloratkaisut eivät vielä riittäneet kilpailukyvyn parantamiseen.

Keskustan edustakuntaryhmä näkee uuden ratkaisun, jossa lomarahoja leikataan ja ylityö- sekä sunnuntailisiin ei puututa, aiempaa reilummaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Määräaikainen pakottava lainsäädäntö on tarvittava poikkeustoimi poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, johon jouduttiin turvautumaan työmarkkinajärjestöjen ollessa kykenemättömiä löytämään sopua kilpailukykyä parantavista toimista. Lisäksi on syytä muistaa, että hallituksen paketissa on sisällä myös toimia vanhemmuuden kustannusten tasaamiseksi ja muutosturvan edistämiseksi.

-Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että työelämän joustojen vastapainoksi työntekijöiden muutosturvaa irtisanomistilanteissa parannetaan tuntuvasti ja että vanhemmuuden kustannuksia tasataan etenkin nuorten naisten työllistymisen helpottamiseksi ja työmarkkinoiden tasa-arvon edistämiseksi, totesi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Lue seuraavaksi

Keskustan Kurvinen eduskuntapuheessaan: Keskustan talousvaihtoehto on vastuullinen ja inhimillinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan.
29.11.2023 / Uutiset
Keskustan Kurvinen: Keskustan vaihtoehto on rohkaiseva ja vastuullinen
Keskustan vaihtoehto hallituksen linjaukselle olisi velkaantua vähemmän, mutta toimia silti vastuullisesti ja tasapuolisesti. Keskusta tukisi lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia ja samalla kasvupanostuksia suunnattaisiin koko maahan. Lähipalveluita ja kunnon liikenneyhteyksiä tarvitaan Keskustan linjauksen mukaan ihan kaikkialla Suomessa.
29.11.2023 / Blogit ja ryhmäpuheenvuorot
Puoluevaltuuston kokouksen toinen päivä 26.11.2023
Puoluevaltuuston sunnuntaipäivä alkoi talousseminaarilla. Kokouksen päätösasioissa mm. eurovaaliehdokkaiden asettaminen.
27.11.2023 / K-Studio
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmältä tuki kustannuskilpailukykyä vahvistaville toimille