Siirry sisältöön

Elsi Katainen: Suomi kuntoon työllä ja uudistuksilla

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Uudistamalla Suomea voimme valaa uskoa siihen, että tähän maahan kannattaa myös tulevaisuudessa investoida ja luoda työpaikkoja, linjasi Katainen.

Kataisen mukaan on syytä edellyttää, että elinkeinoelämän eteen tehtyjen päätösten jälkeen myös yritykset kantavat vastuunsa. Tarvitaan työpaikkoja, ei suuria optioita tai muita kohtuuttomia etuja.

– Ymmärrämme hyvin ihmisten huolet etenkin kipeistä päätöksistä. Tekemättä ei voi kuitenkaan enää jättää. Hallituksella on vastuu Suomen tulevaisuudesta. Jos mitään ei nyt tehdä, edessä on vielä paljon kipeämpiä päätöksiä – ja ennen pitkää taloutemme romahdus, totesi Katainen.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetElsi Katainen: Suomi kuntoon työllä ja uudistuksilla