Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs budjetista: Perusasioiden budjetti – huolenpitoa kodeista, turvaa talveen

Perusasioiden budjetti – huolenpitoa kodeista, turvaa talveen

Budjettiriihessä oltiin sormi suomalaisten pulssilla, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs sanoo.

– Tavalliset ihmiset kautta Suomen ovat tiukoilla sähkön, ruuan, bensan ja elämisen rajusti kallistuessa. Päätökset ovat tässä todellisuudessa kiinni. Ne ovat huolenpitoa kodeista ja tuovat turvaa talveen.

Keskustan eduskuntaryhmä esitti ennen budjettiriihtä sähkön arvonlisäveron alentamista yhtenä ratkaisuna sähkön hinnannousuun.

– Arvonlisäveron alennus toteutuu. Se tuntuu suorimmin ja nopeimmin ihmisten sähkölaskuissa. Sen lisäksi otamme talveksi käyttöön sähkövähennyksen kotitalousvähennykseen ja sähkötuen pienituloisille.

Keskustan eduskuntaryhmä esitti myös ylimääräisen lapsilisän maksamista perheille. Myös se toteutuu, Pylväs sanoo. Perheet saavat ylimääräisen lapsilisän joulukuussa.

– Valtaosa perheistä on pieni- ja keskituloisia, joilla rahat menevät arjen välttämättömyyksiin. Heille lapsilisät tulevat todelliseen tarpeeseen.

Pienituloisimpien perheiden toimeentuloa turvataan myös nostamalla väliaikaisesti lapsilisän yksinhuoltajakorotusta sekä työmarkkina-, toimeentulo- ja opintotuen huoltajakorotuksia. Lisäksi päivähoitomaksuja alennetaan.

– Parhaiten toimeentulevat pärjäävät myös nyt. On oikein, että valtiovallan päätöksin tullaan tässä tilanteessa vastaan niitä suomalaisia, jotka ovat ahtaimmalla.

Pylvään mukaan Keskustan eduskuntaryhmällä oli valmius hakea kokonaisvaltaisesti ratkaisuja hoitajapulaan ja päivystysten ruuhkautumiseen budjettiriihessä.

– Päätös hoiva avustajakoulutuksen lisäämisestä on tärkeä. Muutoin ratkaisut pitää tehdä mahdollisimman pian. Hoitajamitoituksen voimaantuloa pitää myöhentää. Sen lisäksi pitää parantaa hoito- ja hoiva-alan työoloja ja kehittää myös vanhusten koti-, perhe- ja omaishoitoa.

Pylvään mielestä hallitukselta olisi viisautta ottaa oppositiopuolueet mukaan neuvottelemaan vanhustenhoitoa ja terveydenhuoltoa koskevista ratkaisuista.

– Suomi tarvitsee tässä ja monessa muussa asiassa yhteistyötä enemmän kuin aikoihin. Keskenämme riitelemällä tämä maa ei pärjää, ihmisille ei saada työtä ja toimeentuloa ja pahimmillaan tulee vilu ja nälkä. Nyt pitää hoitaa yhdessä Suomen ja suomalaisten asioita.

Lisätietoja: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs, puhelin 050 588 4536

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs budjetista: Perusasioiden budjetti – huolenpitoa kodeista, turvaa talveen