Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen: Isojen päätösten viikko

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kilpailukykymme parantaminen vaatii konkreettisia päätöksiä, joiden läpiviemisen on oltava määrätietoista ja luotava uskoa siihen, että Suomeen kannattaa myös tulevaisuudessa investoida ja perustaa työpaikkoja.

Toimilla voidaan välttää kaikkein kipeimmät menosäästöt.

Päätösten hyväksyttävyyden kannalta oli tärkeää, että myös solidaarisuusveroja laajennettiin ja eläkeläisten asumistukileikkausta lievennettiin. Päätökset kohdistuvat näin tasaisemmin kaikkiin suomalaisiin.

Suomalaiset äänestivät eduskuntavaaleissa muutoksen puolesta. Keskustajohtoinen hallitus käyttää nyt tätä valtakirjaa, tekee päätöksiä ja kantaa vastuuta Suomesta.

Tekemillään päätöksillä hallitus on osoittanut olevansa toimintakykyinen. Keskustan eduskuntaryhmä antaa ratkaisuille tukensa. Suomi on laitettava kuntoon.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen: Isojen päätösten viikko