Siirry sisältöön

Keskustan Hannakaisa Heikkinen kysyy työttömyysturvalaista ja itsensä työllistävistä

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Heikkinen kysyy, miten varmistetaan, että lain soveltaminen työ- ja elinkeinotoimistoissa ei synnytä kohtuuttomia tilanteita etenkään itsensä työllistäville. Hän peräänkuuluttaa myös yhtenäistä rajanvetoa pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden välille ja kysyy, voidaanko työ- ja elinkeinotoimistojen ohjeistusta edelleen selkeyttää.

– Rajanveto päätoimisen ja sivutoimisen yrittäjyyden välillä ei tietenkään saa johtaa kenenkään kohdalla kohtuuttomuuksiin ja toimeentuloloukkuihin. On tunnistettava nykyistä paremmin työelämän muutos – yhä useammalla on keikkatöitä, osa- ja määräaikaisia työsuhteita sekä vaiheita, joissa yhdistyy palkkatyö ja yrittäjyys, Heikkinen sanoo.

Heikkisen mukaan etenkin itsensä työllistäviltä eri puolilta maata on tullut huolestuneita yhteydenottoja.

Työ- ja elinkeinoministeriö ohjeisti työ- ja elinkeinotoimistoja tammikuussa 191-sivuisella ohjeella. Työttömyysturvalain uudistus tuli voimaan vuoden alussa. Omassa työssä työllistyvän määritelmä poistui laista ja työtä tehdään nyt joko työntekijänä tai yrittäjänä.

Heikkisen kysymykseen vastaa oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps).

Lue seuraavaksi

Pitääkö olla huolissaan, kysyi Kaikkonen
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa ensimmäisen allekirjoittajan puheessa, että nyt pitää olla huolissaan Suomen velkaantumisesta. Hän totesi, että jos itse olisi nyt pääministeri, hän kutsuisi kaikki puolueet yhdessä etsimään keinoja velkaantumisen taittamiseksi.
4.6.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Hannakaisa Heikkinen kysyy työttömyysturvalaista ja itsensä työllistävistä