Kouluvierailut liittyvät Suomi 100-juhlavuoden tapahtumiin eduskunnassa. Juhlavuoden teemana on Yhdessä.
Kansanedustajat vierailevat lähinnä oman kotiseutunsa kouluissa. Osa tekee yhteisvierailuja oman puolueensa kollegan tai saman alueen toisen puolueen kansanedustajan kanssa.
Eräs pisimmistä ajomatkoista lienee lähes tuhannen kilometrin päiväkeikka. Lappilainen kansanedustaja ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni ajaa kotoaan Torniosta Enontekiön Hetan koulukeskukseen.
– Kilometrejä kertyy neljä ja puoli sataa. Siis suuntaansa eli yhteensä 900 kilometriä tulee ajettua sinä päivänä, Kulmuni laskee.
Keskustan kansanedustajat keskustelevat kouluissa oppilaita kiinnostavista asioista, omasta työstään sekä kertovat myös siitä, miten Suomea laitetaan kuntoon niin, että entistä useammalla olisi töitä ja Suomen velkataakka pienenisi. Ajankohtaisia asioita ovat muun muassa terveys- ja sosiaalipalvelut, turhan byrokratian purkaminen, ympäristö, liikenneratkaisut sekä lähi- ja luomuruoka.
Vierailukouluihin mahtuu sekä ala- että yläluokkia ja lisäksi lukioita, ammatillisia oppilaitoksia ja erityiskouluja.