Skip to content

Keskustan kaupunkitoimijat vaativat täyskäännöstä rakentamiseen

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Keskustan kaupunkitoimijat käsittelivät viime viikolla perjantaisessa kokoontumisessaan asuntopoliittisia ajankohtaisteemoja.  Kaupunkiverkoston jäsenet vaativat, että etenkin suurten kaupunkien rakentamisessa on tehtävä täyskäännös ja asetettava ihmisten tarpeet yhdessä lähiluonnon kanssa tärkeimmiksi ohjaaviksi arvoiksi tulevaa kasvua silmällä pitäen.

Verkoston jäsenet näkevät nykyisellään kaavoittamisessa monia ongelmia, joiden on annettu syntyä kuin itsestään, kun ihmisiä ei ole enää kuunneltu tai haluttu kuunnella. Monissa kaupunkien asukkaille tehdyissä kyselyissä vastaajat ovat nostaneet lähiluonnon kärkeen yhdeksi tärkeimmistä asukasviihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Samaan aikaan kaupunkeja on tiivistetty lisäämällä pienten yksiöiden täyttämiä betonilaatikoita vanhojen rakennusten sekaan – samalla raivaten lähiluontoa ja nakertaen alueen asukkaiden ulkoilumahdollisuuksia.

Keskusteluun osallistuneiden näkemyksen mukaan tiivistämisen ei ole yksistään aiheuttanut lisärakentamisesta aiheutuneita ongelmia. Rakentamista on tehty puhtaasti suuren pääoman ehdoilla välittämättä siitä, mitä ihmiset asumiselta toivovat. Korona-aikana nämä ongelmat kärjistyivät, kun huomattiin, että näennäisesti tehokas 50:n neliön perheasunto ei todellisuudessa taivu arjen tarpeisiin ja ihmiset tarvitsevat myös tilaa myös muuhun kuin nukkumiseen.

– Rakentamisessa on palvottu määrää laadun sijaan. Koteja pitää rakentaa ihmisille, ei pelkästään sijoittajille. Liian monelle suomalaiselle etenkin omistusasuminen on tehty poliittisilla valinnoilla mahdottomaksi. Heidän ainoa vaihtoehto on asua vuokralla, liian ahtaasti ja vailla mahdollisuutta lähiluontoon. Tähän on saatava muutos, linjaa verkostoa vetävä Riikka Pakarinen.

Keskustan kaupunkiverkosto alleviivaa, että kunnilla on kaavoitusmonopoli käytössään. Muutosta saadaan aikaan, jos etenkin suurten kaupunkien päätöksentekijöistä löytyy sellaisia, joille ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin sijoittajien voitot ja lähiluonnon arvo nähdään muuallakin kuin juhlapuheissa tai vaalimainoksissa.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kaupunkitoimijat vaativat täyskäännöstä rakentamiseen