Siirry sisältöön

Keskustan kesäsarjassa puhutaan Eurooppa-politiikasta

Keskusta aloittaa ensi viikon tiistaina 24.7. kesäsarjan somessa, jossa seurataan keskustalaisen Hanna Markkasen matkaa eurooppalaisilla rautateillä. Matkan aikana Markkanen pohtii eri sosiaalisen median kanavissa eurooppalaisuutta ja keskustalaista Eurooppa-politiikkaa.

Markkanen on syntynyt vuonna 1995.

-Minun ikäluokkani on ensimmäinen, joka on ollut syntymästään lähtien Euroopan kansalainen. Euroopan Unionilla on ollut valtava vaikutus siihen, minkälaisessa maailmassa minä olen kasvanut. Siksi on jännittävää lähteä tutkailemaan Eurooppaa rautateiltä käsin ja pohtimaan samalla sitä, miltä Eurooppa näyttää keskustalaisin silmin.

Markkasen matkaa voi seurata Keskustan sosiaalisen median kanavissa ensi tiistaista alkaen.

Markkanen on Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtaja, Kempeleen varavaltuutettu ja hallintotieteiden ylioppilas Lapin yliopistosta.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kesäsarjassa puhutaan Eurooppa-politiikasta