Siirry sisältöön

Keskustan keskeiset aiheet yksissä kansissa

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kuluvan vaalikauden työn alkaessa keskustan kannatus oli noin 13 prosenttia. Nyt neljännes suomalaisista uskoo keskustaan. Keskustan eduskuntaryhmän jäsenten kirjoittama julkaisu Tähän on tultu! kertoo keskustan kansanedustajien aatteista, ajatuksista, arvoista ja tavoitteista.

Jokainen kansanedustaja on kirjoittanut julkaisuun artikkelin itselleen tärkeästä aiheesta. Aiheet on poimittu keskustan linjauksissa, ohjelmissa, taustapapereissa ja erilaisissa ”kakkaramalleissa” esiin tulleista asioista. Kansanedustajat valitsivat aiheet itsenäisesti kymmenien aiheiden listasta.

– Tämä kirjanen toimii lähes käsikirjana keskustalle tärkeistä teemoista. Olennaisimmat aiheet myös vaaleja ajatellen on koottu tähän julkaisuun, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen kuvasi torstaina ryhmäkokouksessa ja myös saman iltana toimittajille kirjasen julkaisutilaisuudessa.

Ryhmän julkaisun Tähän on tultu! voi lukea täältä ja mahdollisten lisäpainosten myötä myös painettuna versiona keskustan eduskuntaryhmän ryhmäkanslian kautta eduskunnasta.

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
Keskustan vaihtoehdon esittelypuhe eduskuntakeskustelussa 26.11.2025
Keskustan vaihtoehdon esittely eduskuntakeskustelussa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen
26.11.2025 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi Suomen joutumisesta EU-tarkkailuluokalle: Suomi on nyt vakavassa paikassa
Suomen ajautuminen EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn on murheellinen uutinen. Se on myös selkeä mainehaitta Suomelle, joka on esiintynyt EU:ssa tiukan taloudenpidon maana.
25.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan keskeiset aiheet yksissä kansissa