Siirry sisältöön

Keskustan Korhonen sote- ja maakuntauudistuksesta: Uudistukset ovat toimeenpantavissa nopeasti, jos poliittista tahtoa

Korhonen pitää täysin selvänä, että aikatauluongelmia ei aiheuttanut maakuntauudistuksen kytkeminen sote-uudistukseen.

– Eduskunnan lainsäädäntötyössä asioiden käsittelyjärjestys meni sote-uudistusta koskevat lakiesitykset edellä. Siksi perustuslakivaliokunta ei ehtinyt antaa lausuntoa maakuntauudistuksesta.

Korhonen muistuttaa, että uudistuksen lainsäädäntötyössä maakuntia oltiin perustamassa samassa lakiesityksessä kuin sosiaali- ja terveyspalvelut oli määrä siirtää kunnilta maakunnille. Maakuntien tehtävät kulkivat omia polkujaan ja olivat mittakaavaltaan sotea huomattavasti pienempi.

– Toimeenpano maakunnissa eteni hyvin, mutta lainsäädäntötyö ei. Suuri ongelma oli poliittisen yhteisymmärryksen puute ja ylipolitisoituminen, vaikka uudistukselle oli painavat asialliset perusteensa. Keskustan ryhmä oli yhtenäisin viemään sote- ja maakuntauudistuksen maaliin. Se ei riittänyt.

Korhosen mukaan tällä vaalikaudella tehtyä työtä voidaan hyödyntää täysimääräisesti ja uudistusten lainsäädäntö saada eteenpäin kohtuullisen nopeastikin, mikäli eduskuntavaalien jälkeen puolueet löytävät yhteisen näkemyksen.

– Maakuntauudistuksessa kysymys on erityisesti siitä, ovatko muut puolueet valmiita siirtämään kansanvaltaisille maakunnille päätösvaltaa valtion aluehallinnon ELY-keskuksilta mm. elinvoima-, työvoima- ja yrityspalveluihin liittyvissä tehtävissä.

– Keskustan linja tässä on selvä. Haluamme lisätä kansanvaltaa sekä siirtää päätöksentekoa mahdollisimman lähelle ihmisiä, yrityksiä ja alueita.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Korhonen sote- ja maakuntauudistuksesta: Uudistukset ovat toimeenpantavissa nopeasti, jos poliittista tahtoa