Siirry sisältöön

Keskustan kulttuurilinjaus: Kulttuuri on tulevaisuuden tärkeimpiä kasvualoja

Kulttuuri on Keskustalle tärkeää ja siihen on panostettava aiempaa enemmän. Keskustan kulttuurilinjauksessa esitämme kymmenen toimenpidettä ja yhden kärkitavoitteen. Kärkitavoite linjaa, että valtiontase on laitettava töihin kulttuurille, sanoo sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala

Kulttuuri ja taide tarjoavat välineitä henkiseen kasvuun, itsemme ja toistemme ymmärtämiseen sekä parempaan hyvinvointiin. Kulttuurin arvoa ei voida mitata talouden mittareilla, vaan sen tuottama hyvä on ymmärrettävä laajemmin. Kulttuuri ja luova talous ovat meille kuitenkin myös tärkeitä uuden kasvun alueita.

Kulttuuripolitiikan kärki tavoitteena pitää olla taiteen saavutettavuuden parantaminen. Tällä vaalikaudella on toteutettu tämän pohjalta prosenttiperiaatteen laajentaminen esittävään taiteen ja taiteen perusopetuksen lisääminen. Tällä tiellä on jatkettava.

Lasten ja nuorten harrastemahdollisuuksilla on tärkeä merkitys kulttuuritoiminnan kehittämisessä. Jokaisen lapsen lukutaitoon täytyy panostaa ja sitä pitää pyrkiä parantamaan. Jokaiselle koululaiselle täytyy myös mahdollistaa maksuton harrastus osana koulupäivää. Nämä toimet tuovat kulttuurin paremmin jokaisen nuoren ulottuville. Kunnat ovat avainasemassa kulttuurin edistämisessä.

Kulttuurilla on myös tärkeä yhteiskunnan yhteiskunnallinen merkitys. Kulttuurin ja taiteen tekijät voivat nostaa esille ilmastonmuutoksen torjunnan ja eriarvoisuuden vähentämisen kaltaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä ja auttaa meitä niiden ratkaisemisessa.

Kulttuurin rahoituksen uudistaminen varmistaa tämän kehityksen. Suomeen täytyy perustaa olympiarahaston tavoin toimiva kulttuurirahasto, joka pystyisi tukemaan luovia aloja ja kehittämään suomalaista kulttuuria. Kulttuurin rahoituksen uudistaminen on uutena visiona keskustan kulttuurilinjauksessa.

Konkreettisia esityksiä Keskustan linjauksesta:

Kulttuurin rahoitusjärjestelmä uudistettava luomalla olympiarahaston tavoin toimia kulttuurin ja luovan talouden rahasto
Jokaiselle lapselle saatava maksuton harrastus osana koulupäivää
Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen yhteiskunnan sektoreille
Taitelijoiden tuet sidottava palkkatason nousuun
Taiteilijoita kouluttavissa oppilaitoksissa tulee tukea innovaatioissa, jotka tukevat taiteentekijöiden siirtymistä työelämään.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kulttuurilinjaus: Kulttuuri on tulevaisuuden tärkeimpiä kasvualoja