Skip to content

Keskustan kuntavaaliohjelma: Toiveista totta seuraavalla vaalikaudella

keskusta logo 2020
keskusta logo 2020

Keskustan puoluevaltuusto hyväksyi puolueen kuntavaaliohjelman. ”Keskusta – tekee toiveista totta”. Ohjelmassa linjataan Keskustan tavoitteita tulevalle vaalikaudelle.

Haluamme turvata tasa-arvoiset mahdollisuudet hyvään elämään kaikkialla Suomessa ja edistää koko Suomen elinvoimaa. Kunnat ovat alueensa tärkeimpiä elinvoiman kehittäjiä.

Keskusta huolehtii siitä, että kunnan asiat jäävät tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin ne nyt ovat. Meille järkivihreys on kunnissakin käytännön tekoja. Siirrämme puheet ja teot ilmastoahdistuksesta ilmastoinnostukseen.

Rakennamme kuntia, jotka ottavat huomioon erilaisten perheiden ja myös yksinasuvien tarpeet. Keskusta tuo vaihtoehtoja ikäihmisten hoitoon ja hoivaan. Painopistettä pitää siirtää laitoshoidosta turvalliseen kotona asumiseen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen on oltava laadukkaita ja ne pitää saada läheltä jokaiselle, vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Samalla terveyden ja hyvinvoinnin eroja on kavennettava.

Edistämme aktiivista kuntalaisuutta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuntalaisten kuulemista ja oma-aloitteista vaikuttamista, sujuvaa tiedonkulkua ja tekniikan laajempaa hyödyntämistä.

Tärkeänä osana vaaliohjelmaa Keskusta käsittelee monipaikkaista elämää, mikä on yhä useamman todellisuutta koronaepidemian jyllätessä. Tavoitteemme on mahdollistaa arki, jossa koti voi olla useammassa paikassa. Etätöiden lisääminen koituu sekä ihmisten että ympäristön hyväksi.

Keskeisten valtakunnallisten tavoitteiden lisäksi ohjelmassa nostetaan esiin erilaisten kuntien ja kaupunkien painopisteet. Ohjelmasta löytävät omansa niin pienet kunnat ja harvaan asutut alueet kuin seutukaupungit, keskisuuret kunnat kuin suuret kaupungit.

Tästä ohjelmaan>

 

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan kuntavaaliohjelma: Toiveista totta seuraavalla vaalikaudella