Siirry sisältöön

Keskustan Markus Lohi: SDP:n veroesitys rankaisee aktiivisia ja ahkeria suomalaisia

Markus Lohi puhumassa

Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi torjuu jyrkästi SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin haaveet progressiivisemmasta kuntaverosta. Lohen mukaan ansiotulojen verotusta täytyy katsoa kokonaisuutena.

– Meillä on jo nyt ankarasti tulojen kasvun mukaan kiristyvä ansiotulojen verotus. Se vaikuttaa halukkuuteen ottaa vastaan lisätöitä tai pyrkiä vaativampiin töihin, Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja Lohi muistuttaa.

– Myös kuntavero on jo nyt progressiivinen vähennysjärjestelmän vuoksi. Alle 40 000 euron vuositulojen ankara progressio perustuu nimenomaan kuntaveron progressioon, sillä valtion tuloveroa maksetaan käytännössä vasta 40 000 euron vuosituloista alkaen.

Lohen mukaan ansiotulojen progression lisäämisen sijaan työn verotukseen kohdistuu kevennyspaineita. Suomen menestyminen ja kasvu vaatii yhä enemmän korkean tuottavuuden työtä. Siihen täytyy kannustaa myös verotuksen keinoin. Valitettavasti kestävästä julkisesta taloudesta huolehtiminen ei mahdollista merkittäviä verokevennyksiä juuri nyt.

SDP:n esitys rankaisisi kohtuuttomasti tavallisia palkansaajia, kuten palomiehiä, sairaanhoitajia tai kirjanpitäjä, jotka haluaisivat tienata vähän lisää. Verottaja vie pienituloisilla jo nyt lisätuloista 40 prosenttia ja keskituloisilla lähemmäksi puolet. Nykytilannekin on vääryys, eikä verotuksessa ole Keskustan mielestä kiristämisen varaa.

Keskusta haluaa rohkaista kaikkia suomalaisia aktiivisuuteen ja ajaa kannustavaa työn verotusta. SDP:n puheenjohtaja Marinin tekemä esitys veisi verotusta juuri väärään suuntaan, Lohi sanoo.

Markus Lohi

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (LappI)

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Markus Lohi: SDP:n veroesitys rankaisee aktiivisia ja ahkeria suomalaisia