Siirry sisältöön

Keskustan Ovaska tiivistäisi yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Ovaskan mukaan kansalaisjärjestöillä on osaamista ja käyttökelpoisia esityksiä muun muassa työllisyyden hoitoon ja palveluiden uudistamiseen.

– Kolmannen sektorin toimijat täytyy saada paremmin mukaan muun muassa sote-palveluiden tuottamiseen.

Ovaska korostaa, että aktiivisilla yhteiskunnallisilla toimijoilla, puolueilla ja muilla järjestöillä, on erilaisia toimintamalleja, joita voitaisiin jakaa ja hyödyntää entistä paremmin.

– Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Esimerkiksi koulutustoiminnan ja järjestötyön kehittämisessä kannattaa hyödyntää hyväksi koettuja työtapoja.

Ovaska korostaa koulutustoiminnan merkitystä puolueelle. Hänen mukaansa 110-vuotisen Keskustan menestys on nojannut laajaan ja monipuoliseen kouluttamiseen.

– Kyse on niin itsekasvatuksesta, oppimisesta kuin yhdessäolosta. Tämä on sivistysliikkeen tärkeimpiä tehtäviä, opettajataustainen Ovaska sanoo.

Ovaska esitteli ideansa Keskustan Peräpohjolan piirikokouksessa sunnuntaina Kemissä.

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Ovaska tiivistäisi yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa