Skip to content

Keskustan puoluesihteeri Ovaska: Oppositiopuolueiden aika osallistua vastuunkantoon

– ”Paikallisessa päätöksenteossa myös eduskunnan oppositiopuolueiden täytyy kantaa vastuunsa. Kunnissa ja maakunnissa uudistukset on vietävä maaliin yhdessä valmistellen ja yhdessä toteuttaen,” Ovaska toteaa.

Ovaska muistuttaa, että kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla oli viime vaalikaudella hallituksessa mahdollisuus viedä sote-uudistus maaliin. SDP:llä oli sote-uudistuksen vastuuministerin salkku. Antti Rinne johti valtiovarainministeriötä. Tehtävässä epäonnistuneet oppositiopuolueet tarjoavat nyt vaihtoehtojen sijaan vain paluuta lähtöruutuun.

– ”Siis voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populis- mia”, voisi joku sanoa, totesi Ovaska Paavo Lipposen sanoin.

– Keskustan politiikka on perustunut vaihtoehtojen esittämiseen ja asioiden ratkaisuun. Niin sen pitää olla ensi vuonna ja siitä eteenpäin. Neljä vuotta sitten esitimme yhdessä rakentamamme ratkaisun: Kotikunta-maakuntamallin. Saimme sille vaaleissa kansalaisten luottamuksen. Nyt olemme laittamassa sitä toimeen.

Tulevien kuntavaalien merkitys on suuri. Esimerkiksi asumista, kouluja, sekä kuntalaisten työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevat päätökset ovat suuressa roolissa uusien valtuutettujen asialistalla, Ovaska sanoo.

– Uudet kunnat eivät ole sote- ja maakuntauudistuksen jakojäännöksiä. Ne ovat ihmisten arkipäivän palvelujen turvaajia ja yhä enemmän alueidensa elinvoiman edistäjiä ja asukkaidensa vaikutusmahdollisuuksien kehittäjiä.

Lisäksi Keskusta tulee tulevalla valtuustokaudella tavoittelemaan mm. uusiutuvan energian lisäämistä, nuorten palvelujen ja etsivän nuorisotyön kehittämistä, sekä koulujen välisiin eroihin puuttumista. Kansanvallan vahvistamiseksi Keskusta esittää mm. kuntavaalien äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen, kertoi Ovaska puheessaan.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluesihteeri Ovaska: Oppositiopuolueiden aika osallistua vastuunkantoon