Skip to content

Keskustan puoluevaltuusto 23.4.2023: Hyvinvointialueiden on pystyttävä vahvistamaan lähipalveluja

Keskusta on lähipalvelujen puolustaja. Ennen vaaleja kaikki muutkin puolueet ilmoittautuivat sote-palvelujen ystäviksi. Toivottavasti nämä puheet pitävät myös vaalien jälkeen.

Hyvinvointialueet ovat vasta saaneet toimintansa liikkeelle. Ne tarvitsevat työrauhaa. Keskusta odottaa, että hyvinvointialueet saavat hallitusohjelmasta selkeän takuun toimintansa edellytyksistä. Nyt ei tarvita lyhytnäköisiä säästöratkaisuja tai päätösten lykkäämistä, vaan varmuutta tulevasta.

Aikaa ei ole hukattavaksi. Monilla alueilla valmistellaan palvelustrategioita ja alueen palveluverkkoratkaisuja. Uuden hallituksen ohjelman on syytä antaa selkeä näkymä tulevista vuosista niin lainsäädännön kuin rahoituksenkin osalta.

Keskustan mielestä lähipalvelut ovat arvovalinta ja oikeudenmukaisuuskysymys. Tärkeimmät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on jatkossakin saatava läheltä ja niitä on kehitettävä ihmisten tarpeet edellä. Palvelujen keskittämisellä ei ratkaista sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia.

Keskusta muistuttaa, että lähipalvelujen turvaaminen onnistuu vain hyvällä henkilöstöpolitiikalla. Keskusta haluaa, että hyvinvointialueita tuetaan paremman työarjen kehittämisessä sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen henkilöstölle. Korostamme yhteistyötä palveluiden tuotannossa: tarvitsemme julkisen tuotannon kumppaneiksi myös järjestöt ja yritykset. Hyvinvointialueita koskevien päätösten tärkein tavoite on ihmisten hyvä hoito ja sujuvat palvelut.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto 23.4.2023: Hyvinvointialueiden on pystyttävä vahvistamaan lähipalveluja