Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto 26.11.2023: Hallitus jättää itäisen Suomen pulaan – tarvitaan tekoja

Itäisen Suomen ja rajaseudun maakunnat ovat kärsineet kipeimmin sodan vaikutuksista. Vienti- ja matkailutulot ovat romahtaneet. Kanssakäyminen rajan yli on loppunut. Koko Suomen pitäminen asuttuna ja elinvoimaisena on myös turvallisuuskysymys.

Keskustan puoluevaltuusto vetoaa maan hallitukseen, että se ryhtyy välittömästi konkreettisiin toimiin itäisen Suomen ja rajaseudun maakuntien ahdingon helpottamiseksi ja Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi. Konkreettisia tekoja tarvitaan niin liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien sekä elinvoiman parantamisessa kuin uusiutuvan energian hankkeiden edistämisessä. Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että kärsineitä alueita on autettava.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kauman esitys on otettava vakvasti - kokoomuksen on syytä kuunnella
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ehdotti aikaisemmin tällä viikolla työttömyysturvan suojaosan palauttamista. Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kempin mukaan Kauman avaus on tärkeä ja ansaitsee tulla kuulluksi myös hallituksen sisällä.
24.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Kokoomuksen ja SDP:n johdolla Suomelle käy aina huonosti
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan seuraavan vaalikauden tärkein tehtävä on pelastaa suomalaiset. Syöksykierre, johon Orpon hallitus on Suomen ajanut, on saatava poikki.
20.3.2026 / Uutiset
Puoluesihteeri Antti Siika-aho varoittaa äijäkulttuurista:
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho tyrmää hallituksen raskaussyrjintää lisäävän lakihankkeen ja peräänkuuluttaa tasa-arvon vahvistamista työelämässä.
19.3.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto 26.11.2023: Hallitus jättää itäisen Suomen pulaan – tarvitaan tekoja