Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto: Maanomistajan omaisuudensuojaa on vahvistettava

Keskusta arvostaa kotimaista omistajuutta ja pitää sen puolia. Keskustan puoluevaltuusto haluaa vahvistaa maanomistajien omaisuudensuojan toteutumista Suomessa. Asia koskettaa suurta joukkoa, sillä pelkästään metsätiloja omistaa yli 600 000 suomalaista. Omaisuudensuoja on perusoikeus, joka liittyy useisiin hallituksen valmisteltavana oleviin lainsäädäntöhankkeisiin.

Lunastuslaki on tarkoitus uudistaa tällä hallituskaudella maanomistajan oikeusturvaa parantaen ja kuntien maapolitiikka turvaten. Keskustan puoluevaltuusto painottaa, että lakiuudistuksen on vahvistettava maanomistajan asemaa käytännössä. Lunastettavasta omaisuudesta on aina maksettava oikeudenmukainen korvaus.

Myös tulevien kuntavaalien yksi tärkeä kysymys on, kehitetäänkö kuntaa yhdessä maanomistajien kanssa. Puoluevaltuusto painottaa, että pakkolunastustilanteissa on kyse perusoikeuteen puuttumisesta. Siksi sen on oltava vasta viimesijainen toimi. Lunastuksia ei pidä toteuttaa varastoon tai kunnan talouden vahvistamiseksi.

Omaisuudensuoja liittyy vahvasti myös maankäyttö- ja rakennuslain uudistukseen, jonka vaikutukset maanomistajiin ovat herättäneet huolta. Keskusta ei kannata laajojen metsien käyttöä rajoittavien kaavamerkintöjen tuomista osaksi kaavoitusta. Jos kaavamerkintä rajoittaa omaisuuden käyttöä, on siitä saatava aina kunnon korvaus.

Keskusta kannattaa ja haluaa edistää vapaaehtoista suojelua sekä virkistysmahdollisuuksia kuntalaisille. Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla on tärkeää varmistaa jo kaupunkisuunnittelussa ja kaavoituksessa asukkaiden lähiluontoon pääsy ja riittävät viheralueet.

Vastuullinen metsänhoito on perustunut Suomessa pitkälti yksityiseen kotimaiseen metsänomistukseen. Puoluevaltuusto on huolestunut suomalaisen metsäomaisuuden valumisesta ulkomaiseen omistukseen erilaisten rahastojen kautta. Monilla alueilla jo valtaosissa metsäkaupoista ostaja on yksityishenkilön sijaan rahasto. Puoluevaltuusto pitää tärkeänä toimenpiteitä, joilla hillitään sekä pelto- että metsänomistajuuden siirtymistä suomalaisilta perheiltä rahastoille.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto: Maanomistajan omaisuudensuojaa on vahvistettava