Skip to content

Keskustan puoluevaltuusto: Perheellisten opiskelijoiden asemaa on parannettava

Perheelliset opiskelijat ovat tutkitusti pienituloinen väestönryhmä. Merkittävä osa perheellisistä opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella. Erityisen hankala taloudellinen tilanne on niillä 20 000 perheellisillä, jotka nostavat opintotukea ja pyrkivät opiskelemaan täyspäiväisesti. Huoltajakorotus tukee köyhimpiä opiskelevia lapsiperheitä, joiden toimeentulo on opintotuen varassa.

Opintotuen huoltajakorotuksen palauttaminen tukee keskustalaista perhepolitiikkaa: oman perheen perustaminen ja oman lapsilukutoiveen täyttäminen ei saa olla kiinni elämäntilanteesta, kuten opiskelusta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut yhtä matkaa suomalaisten korkeakoulutusasteen kanssa.

Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden keskimääräinen valmistumisikä on 28-29-ikävuoden välillä. Kasvava ensisynnyttäjien keski-ikä vaatii hallitukselta toimenpiteitä. Puoluevaltuusto näkee, että huoltajakorotus on yksi keino kannustaa perheellistymisestä haaveilevia opiskelijoita toteuttamaan toiveensa.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto: Perheellisten opiskelijoiden asemaa on parannettava