Siirry sisältöön

Keskustan puoluevaltuusto: ruoantuotannon kannattavuutta parannettava ja byrokratiaa purettava

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Keskustan vaatii elintarvikkeisiin kattavia alkuperäismerkintöjä. Julkisen sektorin elintarvikehankinnoissa tulee käyttää raaka-aineita, jotka täyttävät suomalaiselle tuotannolle asetetut ympäristö-, eläinten hyvinvointi- sekä lääkemääräykset ja joiden alkuperä on tiedossa.

Puoluevaltuusto edellytti, että Suomen on perattava läpi niin oma elintarvike-alaa koskeva sääntelynsä kuin toimittava EU:ssa entistä aktiivisemmin byrokratian purkamiseksi. Suomen tulee vaikuttaa EU:ssa, jotta päästään viimein eroon peltolohkojen pinta-alojen jatkuvasta muuttamisesta ja tahattomista pinta-alavirheistä johtuvista sanktioista. On siirryttävä järjestelmään, jossa peltolohkojen pinta-alat vahvistetaan pidemmäksi aikaa. Vain mikäli pinta-ala todella muuttuu, tulee viljelijän ilmoittaa se uudestaan.

Keskustan mielestä maaseutuviraston ja muun hallinnon lähtökohta on käännettävä viljelijälähtöiseksi ja alkutuottajien oikeusturvasta on huolehdittava. Viranomaisten elintarvikesektoria koskevien säännösten tulkintoja on yhtenäistettävä, käytäntöjä joustavoitettava ja ohjeistusta selkiytettävä.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan puoluevaltuusto: ruoantuotannon kannattavuutta parannettava ja byrokratiaa purettava