Keskustan ryhmäpuhe ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä EU-toimintaympäristön muutoksista

Pääministerin ilmoitus ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä EU-toimintaympäristön muutoksista

Keskustan ryhmäpuheenvuoro

Kansanedustaja Matti Vanhanen

31.5.2017

(muutosvarauksin)

Pääministerille ja hallitukselle kiitos pääministerin ilmoituksesta, jota eduskunta toivoi käsitellessään ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon.

Levottomana aikana on tärkeää, että päälauseilla kyetään määrittämään, mikä on ulko-, turvallisuus- ja EU-politiikassa tärkeää ja mitkä ovat keskeiset periaatteemme.

Keskustan eduskuntaryhmän puolesta esitän nyt muutaman huomion.

Ensimmäiseksi ympäristömme on levoton ja tuottaa vaaroja: Lähi-Idässä soditaan. Ukrainan kriisi on ratkaisematta ja on aiheuttanut se, että suhteemme tärkeään naapuriimme Venäjään ei voi olla normaali. Pohjois-Afrikka on Arabikevään jäljiltä yhä epävakaa ja koko Afrikan haasteet kasvavat tuottaen muuttoliikettä. Terrorismi hakee kasvupohjaa tästä levottomuudesta ja siihen sisältyvästä vastakkainasettelusta. Ilmastonmuutos on globaali ja jättimäinen yhteinen ongelmamme.

Johtopäätös tästä on yksinkertainen: meidän on vaikutettava toimintaympäristöömme. Siihen tarvitaan yhtenäistä ja toimintakykyistä EU:ta. EU on välineemme sekä vaikuttaa että estää se, ettei meitä vedetä hallitsematta mukaan näihin kriiseihin tai etteivät ne leviä valtoimenaan Euroopan sisälle. EU on tässä suhteessa vahvin käytössämme oleva toimija.

Toiseksi brexit on saatava jäntevästi läpi, ja Iso-Britanniasta on tämän jälkeen pyrittävä saamaan läheinen yhteistyökumppani.

Kolmanneksi pieni maa tarvitsee suojakseen kansainvälisiä sopimuksia ja kaikkien kunnioitusta niitä kohtaan sekä EU:n ja YK:n kaltaisia yhteisiä päätöksentekopöytiä. Ilman tätä sopimusten ja järjestöjen verkostoa luiskahtaisimme takaisin suurvaltojen maailmaan ja suurvaltojen Eurooppaan. Pienen maan ei kannata rakentaa vastakkainasettelua kansallisvaltion suvereniteetin ja järkevän kansainvälisen yhteistyön välille.

Tästä vedettävä johtopäätös on myös selvä: kansainvälisen yhteistyön on perustuttava kattaviin sopimuksiin ja niiden tinkimättömään kunnioittamiseen. Tämän painottaminen on nyt tärkeää, koska niin moni keskeinen toimija pyrkii muuhun. Venäjä rikkoi Krimin haltuunotolla kansainvälisiä sopimuksia. USA korostaa monenkeskisyyden sijasta nyt kahdenvälisyyttä ja mm. leikkaa tuntuvasti YK:n resursseja. Britit puolestaan heikentävät EU-erollaan unionia. Valitettavan moni kehityskulku vie väärään suuntaan.

Neljänneksi lähimmässä ympäristössämme meidän on vaalittava vakautta. Jos asiat muualla ovat rempallaan, on oma naapurusto pyrittävä pitämään ehjänä. Tästä syntyykin johtopäätös, että vakauspolitiikan ja liennytyksen opin soveltaminen Itämeren alueella on nytkin viisautta.

Viime viikkoina on käyty värikästä ja sekavaakin keskustelua siitä, miten suhtaudumme EU:n Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon velvollisuuteen. Yksinkertaisesti: olemme sitoutuneet siihen. Avun sisällöstä päätetään aina tapauskohtaisesti. Me emme etukäteen voi luvata sotilaallista apua, mutta tarkka raja mielestäni menee siinä, että emme saa kieltää apua etukäteen. Jos odotamme itse saavamme apua, ei sitä pidä etukäteen kieltää niiltä, joilta itse odottaisimme apua. Apu on aina poliittisesta tahdosta, solidaarisuudesta ja keskinäisestä yhteenkuuluvuudesta kiinni. Tähän liittyvää luottamusta on rakennettava pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.

Alussa jo linjasin, että yhtenäinen ja toimintakykyinen EU on etumme.

Nyt kun britit ovat jättämässä unionin ja USA:n politiikan ennakoitavuus on heikentynyt, korostuu luonnollisesti tarve aikaisempaa itsenäisemmästä ja toimintakykyisemmästä EU:sta. Ja tähän tuntuu nyt olevan myös Ranskassa ja Saksassa halua. Suomen kannalta tärkeä kysymys on: kehitetäänkö unionia yhteisenä vai eteneekö sen sisällä pienempi Saksan ja Ranskan ympärille kokoontuva ydinryhmä muita nopeammin. Suomen on syytä korostaa, että itsenäisemmän ja omatoimisemman EU:n on huolehdittava pitkäjänteisesti myös suhteestaan Venäjään. Myös tältä kannalta on arvioitava kumpi perusratkaisu tuottaa turvallisuuden kannalta vakaamman tuloksen. Talouden integraation näkökulmasta Ydin-Eurooppa voisi edetä nopeammin, mutta poliittisissa kysymyksissä unionin jakaminen heikentäisi vääjäämättä liimaa unionimaiden kesken. Ja tällä on merkitystä suurpoliittisen asetelman kannalta. Siksi johtopäätös keskusteluihin ryhdyttäessä on selvä: kannattaa tähdätä unionin sisäisen yhtenäisyyden vahvistamiseen.

Ulkopolitiikassa jäntevä toiminta ei vaadi unionin perussopimuksen muuttamista, vaan poliittista tahtoa ja ymmärrystä siitä, että yhdessä olemme vaikuttavampia. Rajojemme kontrolloimiseksi ja muuttoliikkeen hallitsemiseksi tarvitsemme myös yhteisiä päätöksiä ja ymmärrystä unionin sisäisestä solidaarisuudesta ja maahanmuuttopolitiikan yhtenäistämisestä kunkin maan omilla päätöksillä. Tarvitaan yhtenäistä toimintaa muuttoliikkeen juurisyihin puuttumiseksi.

Muuttoliike on hyvä huono esimerkki vaikeuksista tehdä rationaaleja ja vaikuttavia päätöksiä kansalaismielipiteen voimakkaassa ristipaineessa. Paradoksi on siinä, että ne jotka eniten protestoivat hallitsematonta muuttoliikettä vastaan, he valitettavasti kaikkein vähiten kannattavat unionin tason yhtenäisen toiminnan vahvistamista. Nyt on aika, että maltillinen enemmistö ottaa otteen ihmisarvoa kunnioittavasta ja tuloksia tuovasta toiminnasta. Suomen on tässä toimittava arvopohjaisesti ja tuloksia saavuttaen. Suomen paikka on olla auttamassa hädässä olevia ja parhaat keinot on haettava yhteistyöllä.

Keskusta antaa tukensa EU:n puolustusulottuvuuden kehittämiselle. Se tapahtuu pääosin unionin puitteissa mutta jäsenmaiden kesken. Muun muassa materiaalikysymyksissä voimme hyvin kannattaa myös yhteisöpolitikkaa. Ilmastopolitiikkaan, ruokaturvallisuuteen, energiayhteistyöhön, innovaatiopolitiikkaan, digitaalisen talouden edistämiseen yms. tärkeisiin aiheisiin tarvitaan kykyä ja halua toimeenpanna jo tehtyjä päätöksiä.

Tähän asti sanomassani ei ole mitään sellaista, mihin tarvittaisiin nykyisen perussopimuksen muuttamista.

Suurimmat paineet perussopimusta kohtaan liittyvät erilaisiin visioihin siitä, mitä talouspolitiikassa ja työllisyydessä olisi tehtävä. Tässä keskustelussa mm. Ranskasta esitetään ajatuksia vahvemmasta unionin taloushallinnosta valtiovarainministereineen. Siitä seuraisi vääjäämättä paine vahvempaan yhteiseen budjettiin ja lopulta unionin verotusoikeuksiinkin. Olisi paljon parempi, että ensin keskustellaan siitä, mitä talouden alalla Euroopassa on sisällöllisesti tehtävä sen sijaan, että perustettaisiin uusia toimijoita ja annettaisiin toimivaltuuksia tietämättä sisällöstä. Esimerkiksi suhtautuminen julkisen sektorin velkaantumiseen tai täysin päinvastaiset käsitykset työajan pituudesta jakavat Eurooppaa näissä kysymyksissä. Ei kannata kiistää näitä mielipide-eroja.

Se, että Keskusta ei kannata siirtymistä tulonsiirto-Eurooppaan, ei vähennä selkeää kantaamme eurooppalaisen yhteistyön ja eurooppalaisuuden korostamisesta mainitsemissani lukuisissa muissa asiaryhmissä. Henkisesti meidän on oltava levottomassa maailmassa samaan aikaan suomalaisia ja eurooppalaisia. Suurissa kysymyksissä meidän on oltava yhä enemmän eurooppalaisia mutta pienemmissä asioissa Suomen lipun alla tehtävät päätökset ovat tärkeimpiä.

Paha virhe tapahtuu, jos kuvitellaan, että ajamalla federalistista mallia, ongelmat ratkaistaisiin. Suuri syy voimakkaaseen kansalaiskritiikkiin EU:ta vastaan syntyy juuri pelosta heikentää kansallisvaltioita. Ihmiset samaistuvat ensi sijassa niihin. Nyt tarvitaan ymmärrettävää argumentointia kansainvälisen yhteistyön puolesta: parhaimmillaan perustelut vetoavat samaan aikaan sekä arvoihin, että järkeen.

Maailman kehitys tuo jatkuvasti eteen asetelmia, joissa valitaan puoli myös arvojen tasolla. Se on vain niin, että näissä suurissa valinnoissa osin tuhansien vuosien aikana kehittynyt arvopohja jalostettuna valistuksen filosofialla ja sitä seuranneella vapauden, veljeyden ja tasa-arvon sanomalla kokoaa yhteen ne, joiden keskinäistä yhteistyötä ja tukea myös me tarvitsemme. Tässä valinnassa meidän ei kannata eikä tarvitse epäröidä paikkaamme.