Keskustan vaihtoehdossa sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus toteutetaan, jotta lääkäriin pääsy ja inhimillinen hoito ja hoiva turvataan tasa-arvoisesti myös tulevaisuudessa.
Maakunnat järjestävät jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelut. Kotikuntien tärkein tehtävä on huolenpito suomalaisten turvallisesta arjesta alkaen tasa-arvoisista päivähoidosta ja peruskoulusta.
– Suomen ongelmia ei ole enää varaa vatuloida. Suunnan on oltava eteenpäin. Keskusta esitti jo ennen viime kuntavaaleja kotikunta-maakuntamallin ratkaisuna palvelujen turvaamiseen kaikille suomalaisille koko Suomessa myös tulevaisuudessa. Sitä olemme nyt toteuttamassa. Siksi vaihtoehtomme kuntavaaleissa on Huolenpitoa – huomennakin, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo.
Puheenjohtaja Sipilä ja muu puoluejohto esittelivät lauantaina puolueen valtakunnallisessa vaalistartissa Viking Linen m/s Gabriellalla Keskustan kuntavaaliohjelmaa Huolenpitokakkaralla.
Tulevaisuuden huolenpitoa rakennetaan kotikunnissa neljän osa-alueen kautta. Ne ovat: tasa-arvoiset koulut ja toimivat lähipalvelut, turvallinen arki ja viihtyisä elinympäristö, elinvoimaa työllä ja toimeliaisuudella sekä kotikunta ihmisten lähiyhteisönä.
Huolenpitokakkaran kääntöpuolella kuvataan, miten Suomen kuntoon laittaminen on huolenpitoa – huomennakin.
Se tarkoittaa huolenpitoa Suomen turvallisuudesta, työllisyys- ja talouskäänteen voimistamista eli lisää yrityksiä ja työpaikkoja, velaksi elämisen lopettamista ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista. Kakkaran reunoja kiertävät sen molemmilla puolilla Keskustan yhdessä sovitut arvot, kuten tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, ylisukupolvisuus ja paikallisuus.
Yhdessä tekemällä lisää huolenpitoa
Puoluesihteeri Jouni Ovaskan mukaan Keskustan kuntavaalityö koko Suomessa perustuu ihmisten huolien kuuntelemiselle, suoralle keskustelulle, ratkaisujen esittämiselle ja tätä kautta luottamuksen ansaitsemiselle. Keskustan ehdokkaat jokaisessa kotikunnassa ovat huolenpitäjiä ja Suomen kuntoon laittajia paikallisesti yhdessä kuntalaisten – suomalaisten – kanssa.
– Tulevaisuuden hyvinvointi tehdään yhdessä. Huolenpito turvallisesta arjesta ja tasa-arvoisista palveluista edellyttää yhteistyötä. Vastakkainasettelu ja sellainen ihmisten perusteeton pelottelu esimerkiksi palvelujen yksityistämisellä, jota olemme viime päivinäkin nähneet, ei edesauta suomalaisten yhteisten ongelmien ratkaisemista, Ovaska sanoo.
Ovaskan mukaan osa Keskustan kuntavaalityötä on suomalaisten kutsuminen Huolenpitotalkoisiin yhdessä puolueen kuntavaaliehdokkaiden kanssa.
– Suomeen tarvitaan lisää välittämistä. Arjen sankariteko, kuten lumen lapiointi naapurin vanhuksen ovelta, ei useimmiten maksa kuin tekemisen vaivan. Huolenpito alkaa omatoimisuudesta, jota kotikunnan on ihmisten lähiyhteisönä tulevaisuudessa yhä enemmän tuettava ja mahdollistettava. Päättäjillä on vastuu kussakin kotikunnassa ja valtakunnallisesti huolehtia kaikista heikompiosaisista – myös heistä, joilla ei naapuria ole, Ovaska sanoo.
Keskustan kuntavaalien nettisivut ovat osoitteessa www.huolenpitoa.fi, josta löytyy Keskustan ratkaisuja tulevaisuuden huolenpitoon ja myöhemmin ehdokkaamme jokaisessa kotikunnassa. Sosiaalisessa mediassa voi keskustella siitä, miten kaikista suomalaisista ja koko Suomesta pidetään tulevaisuudessa huolta, osallistua ja vaikuttaa tunnuksilla #huolenpitoa ja #suomikuntoon.
Puheenjohtaja Sipilä esitteli Keskustan vaihtoehtoa vaaliristeilyllä sunnuntaina 5.2. klo 11.30.