Siirry sisältöön

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen: Pysähtymisen paikka

Petri Honkonen poseeraa kaulaliinassa ja ulkotakissa
Petri Honkonen poseeraa kaulaliinassa ja ulkotakissa

Tämä maailmassa jylläävä kulkutauti on montaa asiaa yhtä aikaa.

Se on pohjaton inhimillinen murhenäytelmä ja vakava terveyskriisi. Se on kärjistyviä talous-, työttömyys- ja velkaongelmia. Se on laaja-alaisen osattomuuden ja eriarvoistumisen vaaraa. Se on myös mielenkurimusta.

Me suomalaiset olemme pärjänneet koronaviruksen ja sen seurausten kanssa toistaiseksi kohtuullisesti. Tärkeintä on ollut ja on suojella ihmisten henkeä ja terveyttä.

Tästä myös kuntavaalien siirtämisessä on kyse. Se on perusteltu ratkaisu, kun tautitilanne on mikä on.

Valmistelussa käytetyt THL:n laskelmat kuitenkin herättävät oikeutettuja kysymyksiä, joihin tarvitaan vastaukset tulevaa eduskunnan päätöksentekoa varten.

Yhteiskunnallamme on joka tapauksessa nyt pysähtymisen paikka.

Mistä se johtuu ja mistä se kertoo, että tähän tilanteeseen on jouduttu, etenkin kun aikaa varautua on ollut ja virusten muuntuminen tiedetään?

Ratkaisu myös jakaa vääjäämättä suomalaisia kahtia – huonoimpaan mahdolliseen aikaan.

Monet ovat tehneet vertailua muutama vuosi sitten toteutettuun kuntavaalien siirtämiseen syksyltä keväälle. Se vertailu ontuu.

Kyse oli tuolloin vaalien ajankohdan yksimielisestä, pysyvästä siirtämisestä. Nyt sen sijaan mitattiin yhteiskuntamme toiminta- ja iskukykyä poikkeuksellisissa oloissa. Kriisin keskellä.

”Kaikki ovat taatusti tehneet parhaansa.” ”Kansanvalta ei kahteen kuukauteen kaadu.” Monet sanovat nyt näin.

Varmasti ovat tehneet eikä kaadukaan. Tosiasia kuitenkin on, että toiminta- iskukykyä ei ollut niin, että vaalit olisi pystytty pitämään ajallaan. Kun lopputulema on tämä, silloin jossain on isosti epäonnistuttu.

Pysähtymisen paikka ei tarkoita minkään yksittäisen toimijan saati kenenkään yksittäisen ihmisen kivittämistä. Virallisen Suomen – oikeusministeriö mukaan lukien – varautumisen asiallinen ja kriittinenkin läpivalaisu sen sijaan on tarpeen.

Ajautuminen vaalien siirtämiseen ei ole ainoa asia, jossa virallisen Suomen sukset eivät viime viikkoina ole luistaneet tarkoituksenmukaisella ja ihmisten luottamusta lujittavalla tavalla. Tämä pitää ääneen myöntää.

Asioiden pitää kerta kaikkiaan sujua paremmin tulevaisuudessa.

Tässä ja nyt tautitilanne on pidettävä hallinnassa ja varmistettava, että kuntavaalit todella pystytään turvallisesti kesäkuussa pitämään. Kyse on samalla paremman toiminta- ja iskukyvyn rakentamisesta seuraaviin ongelmiin, joita maailma eteemme tuo.

Mennyt reilu vuosi ja etenkin viime viikot ovat osoittaneet, että Suomen kriisijohtamisessa ja -hallinnassa on parannettavaa. Katseet kohdistuvat varsinkin ministeriöihin ja muualle valtion keskushallintoon.

Lue seuraavaksi

Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
Kaikkonen: Jättipäiväkotivillitys menossa liian pitkälle
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan ylisuurten päiväkotien ihannoinnissa ollaan menossa liian pitkälle. Viime viikkoina sekä asiantuntijat että vanhemmat ovat julkisuudessa esittäneet runsaasti kritiikkiä suurten päiväkotiyksiköiden yleistymiselle.
1.2.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen: Pysähtymisen paikka