Skip to content

Keskustan verolinjaukset kannustavat työntekoon ja yrittäjyyteen

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Tässä taloustilanteessa myös suuret veronkevennyslupaukset ovat Keskustan mielestä katteettomia. Sen sijaan Keskusta on hakenut verojärjestelmän sisältä noin 800 miljoonan euron edestä liikkumavaraa, jolla erityisesti kannustetaan työntekoon, yrittäjyyteen ja yritystoimintaan liittyvään riskinottoon. Keskusta selkiyttäisi verojärjestelmää.

Merkittävä muutos työtulovähennykseen

Suurin yksittäinen kokonaisuus verolinjauksissa on työtulojen verotuksen keventäminen työtulovähennystä korottamalla. Uudistus keventää erityisesti pieni- ja keskituloisten aktiivitulojen verotusta. Tarkoitukseen varataan 450 miljoonaa euroa. Työtulovähennyksen uudistuksen toteuttaminen Keskustan ehdottamalla tavalla vähentää jonkin verran toimeentulotukimenoja.

– Työtulovähennyksen korotukset helpottavat erityisesti pieni- ja keskituloisten asemaa, puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo.

Muita verotusta keventäviä toimenpiteitä ohjelmassa ovat henkilöyhtiöiden sekä liikkeen-, ammatin- ja maataloudenharjoittajien verotuksen keventäminen, jakamattoman voiton varausjärjestelmän toteuttaminen sekä sukupolvenvaihdosten helpottaminen perintö- ja lahjaveroa keventämällä.

Keskusta ehdottaa myös kotitalousvähennyksen laajentamista siten, että ikäihmisten terveydenhoitopalvelut tulevat vähennyksen piiriin ja yksinelävien kotitalousvähennys kaksinkertaistuu.

Yritysveropohjaa tiivistämällä lisää verotuottoja

Verotuottoja lisätään erityisesti yritysveropohjaa tiivistämällä (300 milj. e) ja jatkamalla tuloverotukseen liittyvien verovähennysoikeuksien rajaamista (250 milj. e). Puolue laajentaisi myös ympäristöverotuksen veropohjaa (125 milj. e) ja korottaisi esimerkiksi kivihiilen veroa. Myös tupakkaveroon ehdotetaan korotusta.

Keskustan linjauksissa esitetään myös määräaikaisen, alueellisen perustulokokeilun toteuttamista sosiaaliturvan, verotuksen ja työn yhteensovittamiseksi.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan verolinjaukset kannustavat työntekoon ja yrittäjyyteen