Skip to content

Kurvinen, Kalli ja Viljanen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon

Keskustan eduskuntaryhmän tunnus
Keskustan eduskuntaryhmän tunnus

Keskustan eduskuntaryhmä järjestäytyi uudelleen hallituksen vaihduttua.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin kolmannen kauden kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta, Vaasan vaalipiiristä. Kurvisen valinta eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa tänään tiistaina 20.6. oli yksimielinen.

Kurvinen oli Marinin hallituksen tiede- ja kulttuuriministeri ja maa- ja metsätalousministeri. Sitä ennen hän toimi eduskuntaryhmän puheenjohtajana.

Eduskuntaryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Eeva Kalli. Valinta oli yksimielinen. Kalli on toisen kauden kansanedustaja Eurasta Satakunnan vaalipiiristä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin toisen kauden kansanedustaja Eerikki Viljanen Vihdistä, Uudenmaan vaalipiiristä. Toisena ehdokkaana tehtävään oli kansanedustaja Hanna Huttunen Outokummusta, Savo-Karjalan vaalipiiristä.

Eduskuntaryhmä jatkaa valintoja keskiviikkona 21.6. ja torstaina 22.6 kansanedustajien valiokunta- ja toimielinjäsenyyksien osalta.

Eduskuntaryhmän ehdokkaista eduskunnan valtiovarain- ja liikennevaliokuntien puheenjohtajiksi sekä maa- ja metsätalous- ja puolustusvaliokuntien varapuheenjohtajiksi tiedotetaan torstaina 22.6..

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKurvinen, Kalli ja Viljanen Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajistoon