Siirry sisältöön

Kurvinen: Sipilän hallitus on kuntatyöntekijän paras ystävä

– Kuntien työntekijät ovat eläneet epävarmuudessa ja murroksessa koko 2000-luvun. Kriisikuntien syntyminen on luonut varjoja muun muassa opettajien ja teknisen toimen ammattilaisten perheisiin. Sipilän hallituksen ennustettava kuntalinja rauhoittaa ja selkeyttää kuntien huolenpidon ammattilaisten arkea, linjaa Keskustan vpj. Kurvinen.

Taustalla ovat Kurvisen mukaan erityisesti Sipilän hallituksen toimet kuntatalouden vahvistamiseksi, kuntien velvoitetaakan keventämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi.

– Vuosia jatkunut kuntien rahoituksen leikkaamiskierre on vihdoin oikaistu. Sinipunan valtakaudella valtion toimet heikensivät kuntien rahoitusasemaa neljä vuotta peräkkäin. Sipilän hallitus käänsi suunnan kohti parempaa ja teki lopun kuntien jatkuvasta jobinpostista, toteaa Kurvinen.

Kurvinen muistuttaa etenkin SDP:tä ja Vihreitä siitä, että nykyoppositio kantaa suuren vastuun valtakautensa ennätysmäisistä kuntien peruspalvelujen leikkauksista, yt-kierteestä ja laajoista henkilöstövähennyksistä.

Peruspalvelujen pyörittämiseen tarkoitettuja valtionosuuksia leikattiin ennen Keskustan valtaannousua miljardin vuosivauhtia, ja samaan aikaan kuntien tehtävä- ja velvoitetaakka kasvoi entisestään. Myös sote-uudistuksen saaminen vihdoin järjestykseen rauhoittaa kunta-alan ammattilaisten näkymiä.

– Kataisen ja Stubbin hallitusten neuvottoman politiikan tuloksena peruspalvelut näivettyivät ja peruskoulut kurjistuivat. Tarvittiin Sipilän hallitus tekemään loppu vastuunpakoilusta ja kuntien kurittamisesta.

– Keskustan kotikunta-maakunta malli luo selvän polun kuntien työntekijöiden uran tulevaisuudelle. Sinipunaisten pakkoliitosten ja kyykyttämisen aika on ohi, muistuttaa Kurvinen.

Lue seuraavaksi

Suomessa pätkivät netti, talous ja ulkopolitiikka
Eduskunnan kyselytunnilla keskustalaiset grillasivat ministeriä pätkivistä nettiyhteyksistä. Myös hallituksen talouspolitiikka pätkii, kävi ilmi eduskunnassa budjetin lähetekeskustelussa. Päälle päätteeksi hallituksen ulkopoliittinen linja on epäselvä: ministeri linjaa yhtä ja pääministeri toista.
27.9.2024 / Eduskuntaryhmän Viikkari
<id=Tällä viikolla: Sotea, tekoälyä ja oikeistolaisempi EU-johto" class="img-fluid">
Keskustalaisten rakentavat ehdotukset sote-palveluiden ja hyvinvointialueiden tilanteen parantamiseksi kaikuvat hallituksessa kuuroille korville. Tekoälystä voi olla hieman apua, todettiin viikolla myös. EU:sta kuuluu, että johtoporras, komissio, nytkähtää pykälän oikeistolaisemmaksi.
20.9.2024 / Eduskuntaryhmän Viikkari
EtusivuAjankohtaistaUutisetKurvinen: Sipilän hallitus on kuntatyöntekijän paras ystävä