Siirry sisältöön

Lapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi turvattava Suomen uudelleenrakentamisessa

Keskustan puoluevaltuusto

Helsinki 13.6.2020

Poliittinen kannanotto

Koronaviruksesta seurannut poikkeusaika on koskettanut erityisellä tavalla lapsia ja nuoria. Fyysinen poissaolo varhaiskasvatuksesta ja koulusta on vaikuttanut lapsiin ja nuoriin eri tavoin perheen tilanteesta riippuen ja tuonut näkyväksi epätasa-arvoa lisääviä tekijöitä lasten arjessa. Kriisiaika on korostanut kodin, perheen ja läheisten ihmissuhteiden merkitystä.

Lasten ja perheiden hyvinvoinnin jatkuva parantaminen on tärkeää, sillä ongelmien korjaaminen jälkikäteen tulee kalliiksi. Perheiden hyvinvoinnin tukeminen ja palveluiden kehittäminen on samalla varautumista tuleviin poikkeustilanteisiin. Perheiden hyvinvointi on Suomen kriisinsietokyvyn kannalta yhtä tärkeää kuin taloudellisista ja teknisistä perustoiminnoista huolehtiminen.

Koronakriisi ja sitä seuraava pitkä uudelleenrakennusaika pakottavat arvioimaan tehtävien päätösten vaikutusta lapsiin ja perheisiin. Keskusta pitää tärkeänä, että tiukentuneessa taloustilanteessakin lapsilisien ja muiden lapsiperheiden etuuksien tasosta pidetään huolta, eikä niitä leikata. Lasten hyvinvointia ja kiinnittymistä turvallisiin yhteisöihin tukee myös jokaiselle harrastuksen mahdollistaminen, mistä Keskusta haluaa tehdä maan tavan.

Suomi on allekirjoittanut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, mutta lainsäädännön ja muun päätöksenteon vaikutuksia lapsiin arvioidaan edelleen puutteellisesti. Keskusta vaatii, että osana koronakriisin jälkihoitoa Suomessa terästäydytään lapsivaikutusten arvioinnin toteuttamisessa

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetLapsen oikeudet ja perheiden hyvinvointi turvattava Suomen uudelleenrakentamisessa