Siirry sisältöön

Liikennekaari mahdollistaa palvelujen kehittämisen ja uudet työpaikat

Hallituspuolueiden sopima liikennekaari mahdollistaa liikenteen palvelujen kehittämisen ja turvaamisen koko Suomessa. Arvioiden mukaan se myös luo edellytykset noin 20 000 uudelle työpaikalle.

Tuntuvin muutos aiempaan on, että vihdoin liikenteen palveluja käyttävien ja tarvitsevien suomalaisten tarpeet asetetaan etusijalle. Henkilö- ja tavaraliikenteen sääntely kootaan yhteen ja sääntelyä vähennetään.

Näin voidaan saada aikaan parempia palveluja ihmisille etenkin uutta tekniikkaa hyödyntämällä. Liikenneketjujen sujuvuus on myös kilpailuetumme ja tuo mittavia säästöjä palveluista tinkimättä.

On tärkeää, että liikennekaaressa ovat mukana kaikki henkilöliikenteen toimijat, myös taksit. Ratkaisun aikaansaaminen ei ymmärrettävästi ollut helppoa. Nyt sovitussa ratkaisussa on taksien osalta huomioitu esimerkiksi alan yrittäjien perustellut huolet sekä pyritty estämään joistain maista tuttu kohtuuton hinnoittelu.

Samalla liikennekaari on viimeisin osoitus siitä, että hallitus pystyy päätöksiin. Uudistukset Suomen kuntoon laittamiseksi etenevät. Nyt on tärkeää, että liikennekaari toteutetaan määrätietoisesti, kolmessa vaiheessa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetLiikennekaari mahdollistaa palvelujen kehittämisen ja uudet työpaikat