Siirry sisältöön

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä: Lihavero – oikeastiko SDP?

Kun lisäksi panostamme biokaasuun ja uusimpaan teknologiaan, olemme matkalla kohti hiilineutraalia lihan ja maidon tuotantoa. Suomalainen ruoka, jos mikä, on ilmastoteko. Lihaverolle ei millään muotoa löydy kestäviä perusteita.

– Suomalaisessa elintarviketeollisuudessa työskentelee liki 40 000 ihmistä. He tekevät ja jalostavat korkeatasoisia kotimaisia elintarvikkeita. Ylimääräinen vero lihalle vaarantaisi myös näitä suomalaisen elintarviketeollisuuden työpaikkoja. On poikkeuksellista, että nimenomaan SDP on valmis vaarantamaan maamme teollisia työpaikkoja, sanoo Leppä.

– Lihavero iskisi myös kaikkein köyhimpiin, koska veron myötä lihan hinta nousisi. Tällainen elintarvikkeiden hinnan nostaminen ei ole sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Kyllä vähävaraisellakin on oikeus syödä lihaa, Leppä linjaa.

– Onkin kysyttävä, SDP ja Antti Rinne, oletteko vakavissanne lihaveron kanssa? Olisi reilua kertoa se äänestäjille pian, Leppä vaatii.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä: Lihavero – oikeastiko SDP?