Siirry sisältöön

Marisanna Jarva: Pienituloiset hyötyvät opintotuen remontista

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Jarva ja useat Keskustan kansanedustajat ovat esittäneet opintotukileikkausten kohtuullistamista, opiskelijoiden siirtoa yleisen asumistuen piiriin sekä tuen kohdentamista sitä eniten tarvitseville. Hallituksen sopu on Jarvan mukaan hyväksyttävä vaikeassa taloustilanteessa.

– Yleiseen asumistukeen siirtymisen myötä opintotuen suurin ongelma eli riittämätön asumislisä korvataan paremmalla järjestelmällä. Kyseessä on opintotuen uusjako, jossa yksin sinnittelevät pienituloiset opiskelijat saavat tuntuvaa helpotusta tukitason noustessa, Keskustan opintotukityöryhmää vetänyt Jarva iloitsee.

Hallituspuolueiden ratkaisussa korkeakouluopiskelijoiden opintoraha lasketaan toisen asteen opiskelijoiden kanssa samalle tasolle, mutta samalla vaikeimmassa asemassa olevien opiskelijoiden saama tuki kohenee selvästi opiskelijoiden siirtyessä yleisen asumistuen piiriin. Lisäksi opiskelijoille annetaan mahdollisuus nostaa enemmän valtion takaamaa opintolainaa ja valtion tarjoama lainahyvitys säilyy.

– Hallituksen ratkaisu tukee ympärivuotista, kokopäiväistä opiskelua. Yleinen asumistuki huomioi muuttuvat elämäntilanteet ja opiskelijoiden erot tuen tarpeessa, Jarva toteaa.

Opintotukeen tehdään myös muita pitkään toivottuja parannuksia. Takaisinperittävän opintotuen 15 % rangaistusmaksu puolitetaan ja jatkossa vanhempien tulot eivät vaikuta enää täysi-ikäisten nuorten opintotukeen.

– Lisäksi sosiaaliturvan tukiviidakkoa on selkeytettävä ja paperisotaa vähennettävä. Olisi järkevää, että Kela myöntäisi opintotuen opiskelijalle jatkossa automaattisesti hänen ottaessaan opiskelupaikan vastaan, Jarva linjaa.

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMarisanna Jarva: Pienituloiset hyötyvät opintotuen remontista