Siirry sisältöön

Markus Ojakoski Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeriksi

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Ojakoski toimii tällä hetkellä vanhempana konsulttina Rud Pedersen Public Affairs Company Oy:ssä ja toiminnanjohtajana Hoiva-alan Palvelutuottajat ry:ssä.

Aiemmin hän on työskennellyt mm. Kokemäen kaupunginjohtajana ja Teuvan hallintojohtajana, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin sekä kulttuuriministerin erityisavustajana, valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteerinä, Keskustan Opiskelijaliiton pääsihteerinä, Keskustan poliittisena sihteerinä ja kansanedustajan avustajana.

Pääsihteerin tehtävää haki yhteensä 40 henkilöä.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMarkus Ojakoski Keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeriksi