Siirry sisältöön

Vanhanen: Suomalaiset on vapautettava tekemään ja toimimaan

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Lisää jaettavaa ei ole. Talouden kuntoon saamiseksi hallitus joutuu päinvastoin leikkaamaan menoja. Siksi yhdessä on haettava ratkaisuja siihen, miten suomalaiset vapautetaan tekemään ja toimimaan. Se on nopein tapa saada Suomen pyörät pyörimään, Vanhanen sanoi Keskustan ryhmäpuheessa keskiviikkona, kun eduskunta keskusteli pääministerin ilmoituksesta normien purkamisesta.

Vanhanen muistutti Suomen talous- ja työllisyystilanteen olevan vakava. Kiireellisintä onkin raivata työnteon ja yrittäjyyden esteitä, jotta Suomeen saadaan lisää työpaikkoja.

– Meidän on myös vauhditettava investointeja lupaprosesseja nopeuttamalla, järkevöitettävä valituskäytäntöjä, ajettava digitaalisaatio toden teolla läpi, uudistettava hallintoa toimimaan alhaalta ylöspäin, ja uskallettava rohkeasti kokeilla asioita.

Vanhasen mukaan kiireellistä on myös helpottaa ihmisten arkea sallimalla terveen järjen käyttö.

– Lähes joka päivä luemme ja kuulemme, miten liiallinen byrokratia ja sääntely vaikeuttavat ja jopa estävät sellaista toimeliaisuutta, jota Suomi nyt kipeästi tarvitsee. Annetaan ihmisten tehdä. Meidän on uudistettava yhteiskuntaa enemmän luottamuksen kuin ylenpalttisen sääntelyn varaan rakentuvaksi.

Vanhanen alleviivasi, että päätökset normien purkamisesta ovat suomalaisten omissa käsissä, ja että yhteistyötä tarvitaan yli puoluerajojen.

– Jos toimimme oikein, voimme avata liiketoimintamahdollisuuksia uusille, digitalisaatiota eri tavalla hyödyntäville ideoille. Saadessaan kokeilukentän täällä Suomessa, kykenevät ne kasvamaan kansainvälisiä markkinoita varten.

– Voimme avata monille nuorille tien yrittäjyyteen varsinkin kehittyvillä palvelumarkkinoilla. Voimme madaltaa työllistämisen kynnyksiä. Viisaasti tehdessämme annamme kuntapäättäjille väljyyttä siihen, mitä ja miten he toteuttavat palvelujaan. Ja jos haluamme ymmärtää kansalaisia, helpotamme rakentamista niin maalla kuin kaupungeissakin.

Keskusta kutsuu suomalaisia purkamaan byrokratiaa

Keskusta aloitti keskiviikkona koko vaalikauden jatkuvan kampanjan otsikolla Suomi kuntoon – puretaan byrokratiaa. Työhön kutsutaan mukaan tavallisia suomalaisia esittämään omia ratkaisujaan. Kampanja on jatkoa viime syksylle, jolloin Keskusta kokosi suomalaisilta jo 101 ehdotusta byrokratian purkamiseksi. Näitä ehdotuksia viedään nyt toteutukseen, ja työ jatkuu.

Keskustan eduskuntaryhmä jakaantuu byrokratian purkamista varten viiteen valmisteluryhmään, jotka jalkautuvat syksystä alkaen eri puolille Suomea kuulemaan suomalaisten ehdotuksia. Omia ehdotuksia voi jättää ja valmisteluryhmien työtä kommentoida Keskustan verkkosivuilla www.keskusta.fi. Ehdotuksia otetaan vastaan myös kesätapahtumissa, joissa Keskusta on mukana.

Valmisteluryhmät ja niiden vetäjät ovat:
– kansalaisen arjen ja vapaaehtoistoiminnan helpottaminen, kansanedustaja Hanna Kosonen
– yritystoiminnan ja investointien helpottaminen, kansanedustaja Marisanna Jarva
– maatalouden sääntelyn helpottaminen, kansanedustaja Pertti Hakanen
– rakentamisen sääntelyn ja kustannusten karsiminen, kansanedustaja Ari Torniainen
– kaupan alan edistäminen sekä terveen ja reilun kilpailun lisääminen, kansanedustaja Markku Rossi

Valmisteluryhmien työtä vetää kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä. Valmisteluryhmien jäsenet kokonaisuudessaan löytyvät Keskustan verkkosivuilta. Valmisteluryhmien työ sovitetaan yhteen hallituksen valmistelun kanssa.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Suomalaiset on vapautettava tekemään ja toimimaan