Siirry sisältöön

MEP Elsi Katainen vaatii: Unionin maahanmuuttoa on uudistettava realistisesti

europarlamentaarikko Elsi Katainen pitelee suurta kuusen oksaa suomalaisessa metsässä
europarlamentaarikko Elsi Katainen pitelee suurta kuusen oksaa suomalaisessa metsässä

-EU:n maahanmuutto pitää uudistaa, sillä nykyinen Dublin-järjestelmä ei toimi. On suomalaisten etu hakea järjestelmää, joka ei luo kannustimia muuttovirtojen syntymiseen, vaan ehkäisee nykyistä tehokkaammin laitonta maahanmuuttoa sekä nopeuttaa hakemusten käsittelyjä ja palautuksia, linjaa europarlamentaarikko Elsi Katainen.

-Ymmärrettävä ja tuloksellinen keskustelu edellyttää sitä, että jaamme saman tilannekuvan Suomessa ja Euroopassa. On välttämätöntä, että haemme ratkaisumalleja samoista faktoista käsin. Näin vaikean asian äärellä ei ole varaa mielikuvamaalailuihin, pelotteluun eikä vähättelyyn, Katainen summaa.

Kataisen mukaan kyse on isosta ja herkästä kokonaisuudesta, josta on uskallettava keskustella rakentavasti ajautumatta nurkkaan.

-On tosiasia, että osa EU-maista on kantanut kohtuuttoman suurta taakkaa Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista maantieteellisen sijaintinsa vuoksi.

-Suomen on pidettävä puolensa neuvotteluissa. Suomalaisina tiedämme hyvin, mitä eläminen EU:n ulkorajoilla tarkoittaa, ja on myös meidän etumme hakea parannusta eurooppalaisiin ratkaisumalleihin maahanmuutossa, Katainen toteaa.

Euroopan komissio julkisti keskiviikkona (23.9) pitkään odotetun maahanmuutto- ja turvapaikkapaketin. Siinä esitetään muutoksia mm. turvapaikkahakemusten käsittelyyn, palautuksiin ja taakanjakoon EU-maissa. Lainsäädäntöuudistuksesta päättävät yhdessä jäsenmaiden neuvosto ja Euroopan parlamentti.

(Kataisen kuva: Joel Häkämies)

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMEP Elsi Katainen vaatii: Unionin maahanmuuttoa on uudistettava realistisesti