Siirry sisältöön

Mika Lintilä: Yhteiskuntasopimuksen veronalennukset pieni- ja keskituloisille

– Tämä helpottaisi pieni- ja keskituloisten arkea, parantaisi heidän ostovoimaansa ja lisäisi edelleen luottamusta Suomen talouteen. Talous on pitkälti myös psykologiaa. Ihmisten ostovoiman paranemisella on myös tuntuvat työllistävät vaikutukset etenkin palvelualoilla.

– Veronalennusten kohdentaminen nimenomaan pieni- ja keskituloisille on myös oikeudenmukaista, koska moni tehdyistä säästöistä vaikuttaa eniten juuri heihin, Lintilä sanoi lauantaina Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin vuosikokouksessa Halsualla.

Lintilän mukaan työmarkkinajärjestöjen neuvottelutulos yhteiskuntasopimus on jo lisännyt luottamusta Suomen talouteen. Nyt on tärkeää, että neuvottelutulos viedään liittojen neuvotteluissa mahdollisimman laajasti työehtosopimuksiin. Aikaa on toukokuun loppuun.

– Yhteiskuntasopimus on edellytys sille, että käänne Suomen talous- ja työllisyystilanteessa saadaan aikaan. Tarpeetonta veneenkeikuttamista ei nyt tarvita mistään suunnasta, vaan liitoille on annettava neuvottelurauha. On myös ymmärrettävä, että neuvottelutulos on palkansaajien kannalta poikkeuksellinen. Yhteiskuntasopimuksen toteutuminen on kuitenkin koko Suomen ja kaikkien suomalaisten etu, Lintilä sanoi.

Lintilä kiittää pääoppositiopuolue SDP:tä siitä, että puolue muutti linjaansa vaalikauden alun jälkeen vastuulliseen suuntaan ja alkoi tukea yhteiskuntasopimusta. Sen sijaan hän ihmettelee, miksi SDP on kaikissa muissa asioissa päättänyt jumittaa menneisyyteen ja valita vastakkainasettelun ja ennen muuta pelottelun politiikan.

– Viimeksi tämä näkyi SDP:n arvioissa valtion omistajapolitiikan linjauksista. Puheenjohtaja Antti Rinne leimasi ne ”myyntiohjelmaksi”. Tällainen pelottelu ei nosta Suomea lamasta eikä tuo maahamme yhtään kipeästi kaivattua työpaikkaa lisää. Isänmaata pystyisi omalla, uskottavalla vaihtoehdolla palvelemaan myös oppositiosta, Lintilä totesi.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMika Lintilä: Yhteiskuntasopimuksen veronalennukset pieni- ja keskituloisille