Siirry sisältöön

Olavi Ala-Nissilä: EU-säädöksiä on pakko yksinkertaistaa

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Juha Sipilän hallituksen ohjelmassa painopisteinä ovat muun muassa uudet toimintavat ja säädösten sujuvoittaminen. Vaikea työ on lähtenyt Suomessa hyvin liikkeelle, mutta monessa kohtaa EU-säädökset ovat esteenä. Tämä vuoksi myös niihin pitää nyt puuttua, Ala-Nissilä vaatii.

Ala-Nissilä on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen asianomaisen ministerin vastattavaksi. Hän viittaa kysymyksessään siihen, että EU:ssa on meneillään oma Refit-ohjelma säädösten helpottamiseksi.

– Toistaiseksi tulokset Euroopan unionissa eivät ole vielä olleet selkeästi nähtävissä. Esimerkiksi Suomesta esitetyt maataloutta koskevat esitykset eivät ole juuri edenneet. Parempaan pitää pystyä, Ala-Nissilä sanoo.

Näissä on kyse muun muassa pinta-alamittausten ja sanktioiden järkeistämisestä, valvontojen vähentämisestä ja siirtymisestä riskiperusteisiin tarkastuksiin.
EU-lainsäädännön monimutkaisuuden syy on Ala-Nissilän mukaan säädöspohjassa.
– Viime rahoituskaudella tehdyssä maatalouspolitiikan uudistuksessa esimerkiksi eri politiikkakäytäntöjä sekoitettiin keskenään. Tämä on yksi syy siihen, että muun muassa maatalouden maksatukset ovat Suomessa nyt myöhässä, Ala-Nissilä kuvaa.
Vietäessä EU-lainsäädäntöä jäsenmaan omaksi, säädäntöä ja turhaa byrokratiaa ei pitäisi lisätä missään nimessä. Tämän pitää myös Suomessa olla periaatteena, Ala-Nissilä muistuttaa oman hallituksen suuntaan.

Byrokratian vähentäminen on Euroopan unionin tasolla välttämätöntä niin yritystoiminnan, työllisyyden kuin kansalaisten arjen sujuvoittamisen vuoksi.

Ala-Nissilä johtaa keskustan eduskuntaryhmän sisällä koordinointiryhmää, johon kuuluu viisi eri työryhmää turhien säädösten karsimiseksi.

Lue seuraavaksi

Pitääkö olla huolissaan, kysyi Kaikkonen
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa ensimmäisen allekirjoittajan puheessa, että nyt pitää olla huolissaan Suomen velkaantumisesta. Hän totesi, että jos itse olisi nyt pääministeri, hän kutsuisi kaikki puolueet yhdessä etsimään keinoja velkaantumisen taittamiseksi.
4.6.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetOlavi Ala-Nissilä: EU-säädöksiä on pakko yksinkertaistaa