Petri Honkonen ja Riikka Pirkkalainen: Ympäristö ja elämä – Mitä maapallo viestittää?

Viime vuonna maailman väestö tuotti neljäkymmentä miljardia tonnia hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Nykyisellä tuotannolla kasvihuonekaasujen määrä tuplaantuu seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana.

Ilmansaasteet aiheuttavat yli seitsemän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Samaan aikaan kamppailemme kriittisten luonnonresurssien riittävyydestä. Vesi, viljelykelpoinen maa, puhdas ilma sekä erilaiset mineraalit ja muut luonnonvarat ovat ehtymässä, koska niitä käytetään kestämättömästi. Äärimmäiset sääolosuhteet ja ilmaston lämpeneminen ovat arkipäivää, eivät uutisia enää.

Historiallisesti hyvinvoinnin kasvu on ollut sidoksissa sekä talouden että luonnonvarojen kulutuksen kasvuun. Globaalisti ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylittää tällä hetkellä maapallon kantokyvyn rajat. Suomalaisen jalanjälki on reilusti tuon rajan yläpuolella.

Tulevaisuudessa ihmiskunta ei voi olla riippuvainen fossiilisista polttoaineista ja luonnonvarojen ylikulutuksesta, vaan meidän on hyödynnettävä uusiutuvia energialähteitä ja löydettävä konkreettisia keinoja irrottaa resurssien ylikulutus talouskasvusta.

Ilmastonmuutos ei ole pelkästään ympäristön tilaa määrittävä ilmiö, vaan se vaikuttaa globaaliin, keskinäisriippuvaiseen toimintaympäristöömme. Ilmastonmuutoksen laukaisemat ilmiöt voivat nopeastikin muuttaa maailmanpolitiikan suuntaa ja ilmiöitä.

Ilmastonmuutoksen ei uskota yksin käynnistävän sotia, mutta sen vaikutukset voivat lisätä konfliktien todennäköisyyttä. Tämä on ollut jo nähtävissä ja voidaan ennakoida, että Eurooppa joutuu kantamaan yhä suuremman vastuun lähimantereiden alueella tapahtuvista ilmastokriiseistä ja niiden aiheuttamasta pakolaisuudesta.

Ruuan riittävyydestä on 2000-luvulla tullut entistä selvemmin globaali tulevaisuuskysymys. Ruuassa ja ennen kaikkea sen puutteessa on kyse myös rauhan tasapainosta. Valtaosalla 1900-luvun loppupuolen ja 2000-luvun aseellisista konflikteista on yhtymäkohtia ruokaan.

Vuosien 2007-2008 ruokakriisi herätti pohtimaan taustasyitä sille, miksi ruokaa ei riitä kaikille. Vaikuttaviksi ilmiöiksi on tutkijoiden keskuudessa tunnistettu ainakin väestönkasvu ja kaupungistuminen, spekulointi ja maan kahminta, ilmastonmuutos ja bioenergia sekä markkinat ja niiden toiminta. Se, ettei ruoka riitä kaikille, on noussut ensimmäisen ja kolmannen maailman välisen epätasa-arvon suurimmaksi selittäjäksi.

Aliravitsemus on myös teollistuneiden maiden ongelma. Nälkäisten määrä onkin kasvanut prosentuaalisesti eniten rikkaissa maissa. Teollisuusmaissa on toisin sanoen kasvava joukko ihmisiä, joiden rahat eivät riitä ravitsevaan ruokaan.

Suomen ruokaturva on yksi maailman parhaista. Lisäksi huoltovarmuutemme on hyvällä tasolla. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti. Jotta annamme oman panoksemme ruokaturvaan ja pidämme oman kriiseihin varautumisemme riittävällä tasolla, ruuantuotannon edellytykset omassa maassa on syytä säilyttää vahvoina. Samasta näkökulmasta on syytä muistaa, että keskittynyt tuotanto tekee järjestelmästä haavoittuvaisen. Riski kannattaa tässäkin tapauksessa hajauttaa.

Kriiseissä piilee myös mahdollisuus. Ne voivat saada meidät arvostamaan muun muassa ruokaa ja ruuan alkuperää. Ne voivat myös synnyttää uutta, kestävää liiketoimintaa.
Maailma tarvitsee nyt kipeästi edelläkävijöitä. Resurssien todella nopea niukkeneminen ja ilmastonmuutos määrittävät tulevaisuuden. Kehityssuunta, jossa uusiutuvat syrjäyttävät fossiiliset polttoaineet, on välttämätön. Positiivisia tulevaisuuden näkymiä tarjoavat myös muun muassa kiertotalous ja älykäs liikenne. Toisaalta teknologia ei yksin voi ratkaista haastetta. Ennen kaikkea tarvitaan asennemuutos.

On sanottu, että parhaimmillaan ympäristöhaaste saa ihmiskunnan toimimaan yhdessä. Toimiva ja rauhanomainen maailmanjärjestys on tae ilmastonmuutoksen hillinnälle ja myös heikommassa asemassa olevien maiden kehitykselle. Suomi voi olla kokoaan suurempi maailman ongelmien ratkaisijana.

Ajatusten sparraajina megatrendin kuvaamiseksi käytettiin mm. Sitran materiaaleja.