Siirry sisältöön

Petri Honkonen: Valkoposkihanhien ampuminen vauhdissa, ammutut hanhet saatava lautaselle

Valkoposkihanhia sekä poikasia nurmialueella auringonlaskussa.
Valkoposkihanhia sekä poikasia nurmialueella auringonlaskussa.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen on tyytyväinen hallituksen hanhinyrkin linjausten etenemiseen valkoposkihanhien karkottamiseksi. Uutena lähtökohtana on, että valkoposkihanhia saa karkottaa myös kohti ampumalla. Luvat tuhansien valkoposkihanhien ampumiseen on jo myönnetty tänä syksynä.

-Viljelijät voivat nyt hakea yhteisiä lupia valkoposkihanhien karkottamiseen kohti ampumalla. Ampuminen on tehokas keino karkottaa peltoja tuhoavat hanhet, Honkonen sanoo.

-On myös hyvä, että keväällä elinkeinolle hanhista aiheutuneiden vahinkojen korvaukset ovat maksussa, ja että korvausten maksamiselle saadaan entistä vahvempi lakiperusta ympäristöministeriössä etenevällä lakimuutoksella.

-Ampumisen sallimisen lisäksi vahingot on korvattava täysimääräisesti, ja hanhet on eri keinoin saatava pysymään poissa vilja- ja rehupelloilta, Honkonen jatkaa.

Sen sijaan Honkonen ei ymmärrä, miksi Varsinais-Suomessa ELY-keskuksen virkamiehet suhtautuvat torjuvasti valkoposkihanhien lihan syömiseen. Keskustaedustajan mukaan kyse on arkijärjelle vieraasta linjauksesta. Lainsäädäntö tai hallitus ei estä valkoposkihanhien syömistä, mutta ympäristöhallinto voi tämän kieltää.

-Kun valkoposkihanhia on nyt alettu nyt ampumaan, pitää lihakin voida hyödyntää. Ei ole järkevää jättää herkullinen ja ekologinen liha syömättä.
Kannustan ympäristöhallintoa ymmärtämään, että syömiskielto on ravinnoksi kelpaavan lihan haaskaamista, päättää Honkonen.

Tänä syksynä ympäristöhallinto on myöntänyt luvat 3555 valkoposkihanhen ampumiseen.

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPetri Honkonen: Valkoposkihanhien ampuminen vauhdissa, ammutut hanhet saatava lautaselle