Siirry sisältöön

Puheenjohtaja Juha Sipilä: Sote tarvitaan palvelujen turvaamiseksi

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus on akuutti ja tärkeä. Tämä ei ole vain minun mielipiteeni, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan yksimielinen kannanotto, jonka valiokunta hyväksyi viime kesäkuussa, Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kirjoittaa blogissaan.

Akuutiksi uudistuksen tekee muun muassa se, että ihmisten perusoikeudet voidaan toteuttaa. Ihmiset tarvitsevat näitä palveluja. Ne on kyettävä tuottamaan kaikille kansalaisille iästä ja postinumerosta riippumatta. Lääkäriin on päästävä ja lastensuojelun tarpeessa olevista lapsista huolehdittava kaikkialla Suomessa.

Nykyjärjestelmä on ajautumassa umpikujaan. Kuntavetoinen tapa huolehtia sosiaali- ja terveyspalveluista on tulossa tiensä päähän. Kunnat eivät kykene enää yksin vastaamaan palveluista, joiden tarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Kuntien väliset erot palveluiden saatavuudessa ovat kasvaneet liian suuriksi. Ne repeävät entisestään, jos mitään ei tehdä.

Tärkeäksi uudistuksen tekee se, että sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelut vahvistuvat. Palveluiden saatavuus ja laatu paranevat.

Kaikki eduskunnan nykyiset puolueet ovat osallistuneet uudistuksen valmisteluun eri hallituksissa viimeisen viidentoista vuoden aikana. Valmista ei ole vain tullut. Nyt on tullut päätösten aika.

Pitkän valmistelun jälkeen on syntynyt toimiva ratkaisu, joka turvaa kansalaisten palvelut. Suurin osa sote-uudistuksen lainsäädännöstä on jo eduskunnan käsittelyssä. Tällä viikolla annamme eduskunnalle vielä sote-uudistuksesta puuttuvan palasen eli ehdotuksen valinnanvapautta koskevasta lainsäädännöstä.

Kansainvälinen korkean tason arviointiryhmä arvioi lokakuussa 2016, että sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtäminen maakunnille on hyvä perusratkaisu.

Myös uudistukselle asetetut taloudelliset tavoitteet voidaan saavuttaa. Olemme rakentaneet rahoitusmallin, joka kannustaa maakuntia pitämään kustannukset kurissa.

Emme tavoittele tällä uudistuksella leikkauksia. Sosiaali- ja terveyden huollon menot kasvavat tulevaisuudessa. Tavoitteemme on, että uuden järjestelmän ansiosta ne kasvaisivat vain hitaammin kuin nyt on näköpiirissä.

Palvelut on tarkoitus siirtää maakuntien vastuulle. Se ei ole keskustalle mikään itsetarkoitus, vaan parhaaksitodettu vaihtoehto nykyiselle kuntavetoiselle järjestelmälle kaikkine kuntayhtymineen.

Aiemmat uudistusmallit ovat törmänneet eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Yksi painava moite aiemmille malleille on ollut kansanvaltaisuuden puute. Nyt järjestämisvastuun siirto itsehallinnollisille maakunnille turvaa kansalaisten vaikutusmahdollisuudet, kun maakuntien päättäjät valitaan suorilla vaaleilla.

Tämä uudistus ei luo uusia hallintohimmeleitä vaan poistaa satoja entisiä. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottaa nyt laskutavasta riippuen 200-300 järjestäjää. Niiden tilalle tulee 18 maakuntaa.

Kansalaisten näkökulmasta uudistus turvaa palvelut, vahvistaa asiakasnäkökulmaa valinnanvapauden myötä ja antaa vaalien kautta suoran vaikutusmahdollisuuden sekä lisää käyttäjädemokratiaa esimerkiksi vammais- ja vanhusneuvostojen ja nuorisovaltuustojen kautta.

Olemme kuulleet viime päivinä paljon pelottelua siitä, mikä voi mennä pieleen. Kaikki nyt esitetty kritiikki on ollut hallituksessa tiedossa, ja se on otettu huomioon valmistelussa.

On hyvä, että tästä vuosikymmeniin merkittävimmästä uudistuksesta käydään eduskunnassa perusteellinen keskustelu kevään aikana. Hallitus on siihen enemmän kuin valmis.

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuheenjohtaja Juha Sipilä: Sote tarvitaan palvelujen turvaamiseksi