Skip to content

Puoluesihteeri Timo Laaninen: Suomeen kansanvaltainen maakuntahallinto

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Neuvottelut olivat hankalat. Ymmärrän hyvin, että moni suomalainen on seurannut niitä hämmentyneenä. Hallituksen päätöksenteko- ja toimintakykyä koeteltiin vakavasti, puoluesihteeri Timo Laaninen arvioi.

Tämä johtuu siitä, että etenkin Keskustalla ja Kokoomuksella on pitkäaikainen näkemysero siitä, miten suomalaisten palvelut ja hallinto on järjestettävä. Pääministeri Juha Sipilän johdolla saatiin lopulta aikaan toimiva ratkaisu, joka antaa hyvän pohjan uudistuksen toteutukselle.

– Keskusta on korostanut palvelujen turvaamista koko maassa, lähipalveluja, kansanvaltaa ja hajautetusti toimivaa yhteiskuntaa, Laaninen listaa uudistuksen tavoitteita.

Perustuslain mukaan “itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla”. Ratkaisulla Suomeen luodaan kansanvaltainen maakuntahallinto Keskustan pitkäaikaisen tavoitteen mukaisesti 18 itsehallintoalueella.

– Muutos on historiallinen. Yhteisistä asioista päättäminen on tulevaisuudessa aidosti kunkin maakunnan ihmisten omissa käsissä, Laaninen toteaa.

Nyt päätettyä uudistusta voi luonnehtia moderniksi eurooppalaiseksi ratkaisuksi. Hallinto yksinkertaistuu ja kansanvaltaisuus lisääntyy, kun satojen palvelujärjestäjien tilalle tulee 18 alueellista järjestäjää, joiden päättäjät valitaan vaaleilla.

– Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava. Hallituksen on tehtävä päätöksiä tulevina viikkoina ja kuukausina myös muista isoista asioista. Uskon, että sovittu ratkaisu luo perustaa tähän. Tekemättä kun ei voi jättää, puoluesihteeri Laaninen muistuttaa.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuoluesihteeri Timo Laaninen: Suomeen kansanvaltainen maakuntahallinto